maanantai 31. toukokuuta 2010

Panda 9 vee

International Beauty Queen täyttää tänään 9 vuotta! Ihan käsittämätöntä miten aika voikin kulua näin nopeasti :O Tästä pienestä karvapallerosta on kasvanut vuosien saatossa kaunis shelttineiti :) Ja nyt jo lähes mummoiässä, hurjaa! Tosin mummoa ei Pandasta saa tekemälläkään, ikä ei millään lailla menoon vaikuta!




Tänään pääsi lauman toinen mummo näytelmäkehään. Kirpun viime näyttelykerrasta onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin, ilmoittelin sitä alkuvuodesta pariinkin paikkaan mutta syystä tai toisesta ei niihin menty. Hyvähän sitä on ilmoitella kun ilmaiseksi pääsee ;) Tuomarina toimi Helinä Jurgens-Simon jonka kehässä ollaan joskus Viron puolella oltu joten tiedossa oli ettei hän sen kummemmin Kirpusta pidä. Ilmosinpa koiruuden kuitenkin koska olin anyway Järvenpäähän menossa seurakaverin bichonia esittämään. Kirppu sai EH:n ja sijoittui kahdesta koirasta toiseksi. Tässä arvostelu: Erittäin hyvä tyyppi, hyvän kokoinen 12-vuotias veteraani. Kevyet korvat. Hieman pyöreät silmät, liian ahdas takaa. Hyvä luonne. Kirpulla oli hauskaa kehässä ja sehän se on pääasia. Esittämäni Nappi-bichoni sai tarvittavan ERInomaisen AVAA varten joten varsin onnistunu reissu siltä osin :)

Illalla agilitytreeneissä oli tehty ihana rata jossa mikään este ei ollut linjassa seuraavaan. Joutui vallan ohjaamaan, kauheeta :D Ja jälleen kerran sorruin perisyntiini eli huonoon rytmitykseen. Siellä olin taas ryntäilemässä esteille ennen Hippiä ja sitten jään odottelemaan sitä. Eikä se vaan toimi kun pitäisi kokoajan pitää liikettä yllä. Onneksi on kärsivällinen opettaja joka jaksaa kerta toisensa jälkeen jauhaa samoista asioista, mulla olis jo mennyt hermo näin toivottoman oppilaan kanssa :D

Nyt on muuten Tsekin matkaa varten liput hankittu, kääk! Jos mä jotain inhoan niin lentolippujen hankkimista. Samaan syssyyn varailin myös Tallinnan matkoja, sieltähän nimittäin löytyi KV-kisat parin viikon päästä!! Eipähän tartte miettiä muita hankintoja tälle kesälle. Tai loppuvuodelle. Tai no, vuosikymmenelle. Paipai euroset!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Tasaista työtä

Tänään Ojangolla agilitykisoissa, nääs. Triplahylly :D Ja jokaisella radalla KEPPIvirhe!! Mun varmaakin varmempi kepittäjä päätti tänään ettei pysty mm. jäämään yksin pujottelemaan jos ohjaaja irtoaa sivusuunnassa. Hittolainen, niin paljon kun noita on treenattu ja hyvinkin vaikeina versioina. Näin nyt kuitenkin kävi, no can do. Toivottavasti on joku hetkellinen mielenhäiriö. Kepit olivat kyllä joka radalla kohti ei-mitään ja niiltä lähdettiin aina takaisinpäin mutta ei se ole Hippiä ennenkään haitannut. Mutta koska kaikesta pitää aina yrittää kaivaa jotain positiivista, olivat Hipin kontaktit tänään niin kovin hienot! Vauhtia on tullut nyt paljon lisää. Ekalla radalla piti hetken odottaa että ottaa vielä viimeisen askeleen ja tassut maahan mutta silti kaikki tämä tapahtui paljon rivakammin kuin vaikka viime kisoissa :) Toisen radan puomilla jätin Hipin itse tekemään alasmenoa ja itse menin jo seuraavan esteen taakse ottamaan vastaan. Toimi :) Vikalla radalla oli puomi nopea mutta siinä vedätin Hippiä. Tein myös yhden valelähdön eikä lähtenyt liikkeen mukaan vaan odotti käskyä! Niin paljon edistystä :D

Tässä nippu keppivirheitä, olkaa hyvä.


Perjantaina oltiin työpaikan virkistyspäivillä lenkillä Nuuksiossa. Vau mikä paikka! En oo ennen tuolla ollut, mahtavia lenkkimaastoja ja järviä jossa koiruudet pääsivät uimaan! Matkat kävellen kestivät kolmisen tuntia ja puolessa välissä pidettiin pieni lounastauko. Kyllä olivat sheltit väsyneitä tämän reissun jälkeen. Kotona vedettiin muutaman tunnin tirsat ja sitten lähdettiin AST:in agilityepiksiin. Tavoitteena oli taas katsoa kuinka paljon häiriötä puomi kestää. Suunnitelma hieman vesittyi ennen puomia olevaan putki-puomi-ansaan. Tämänkin Hippi on osannut hyvin mutta nyt jostain syystä juoksi kolme kertaa onnesta soikeana putkeen! Miten mä olenkin onnistunut sotkemaan ton otuksen virtapiuhat pään sisällä näin pahasti!? Kun vihdoinkin osuttiin puomille, ei koira ollut enää putkivirheiden takia "kisamoodissa" vaan tarjosi hienon 2on2off eikä liikahtanutkaan vaikka yritin härkkiä sitä omalla liikkeellä lähtemään. Siellä tönötti.

Ehkäpä mun taas tarttis treenata noita sekoittuneita asioita ihan ajatuksella. Tai sitten Hipin muistikortti on täynnä ja vanhoja asioita tipahtelee päästä sitä mukaan kun uusia tulee, plop plop.














sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Tuplanollavoitto!!

Tänään napsahti taas radat kohdilleen oman seuran kisoissa jotka pidettiin Masalassa, koulun kentällä :) Hippi oli ihan super koko päivän. Aamulla oltiin heittelemässä frisbeetä ja uimassa, mietin jo hetken että mahtoiko olla liian aktiivinen alku helteiselle kisapäivälle mutta sehän taisi vain sopivasti tasoittaa sähköjänistä. Ensimmäinen rata oli Luomalan Henrin käsialaa. Varsin mukava ja virtaava rata, tykkäsin kovasti! Ja kuten aikaisemminkin, puomi oli päämissiona. Kyseinen este olikin jo neljäntenä esteenä joten edelleen hieman jännittää että kuinka pitkälle rataa pääseekään tekemään. Nyt kuitenkin Hippi tuli hyvin kontaktille muttei meinannut pistää tassuja hiekalle. No mikäs kiire siinä, odottelin että neiti suvaitsee tehdä niinkuin on sovittu ja sitten päästiin jatkamaan matkaa. Kepeillä jätin taas Hipin pujottelemaan itse ja lähdin seuraavan hypyn taakse. Ja sinnehän se jäi makeesti kepittämään, noi toimii nyt ihan älyhyvin kisoissakin! Ja mä uskallan vihdoinkin tehdä niitä asioita kisoissa joita kovasti harjoittelen treeneissä :)
Keinu tuntui paremmalta radalta kuin mitä se sitten näytti videolta... Eli se on sitten seuraava projekti. Hippi sais mieluusti jäädä itse suorittamaan keinua jotta voin liikkua kohti seuraavaa estettä. Tai ainakin se olis tavoitteena. Vaikka rata tuntui sujuvalta, oli voitto yllätys. Puomilla kuuitenkin paljoi aikaa. Mutta kiva nähsä ettei se välttämättä vie mahdollisuuksia palkintopallilta vaikka siellä hetken kuluttaakin aikaa!

Toisella radalla tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen ja se oli hieman helpohko rata... S:n muodossa suhattiin pitkiä suoria eestaas. Radan hankalin kohta oli varmaankin hypyltä käännös toiseen putkeen, muuten oli aika simppeliä menoa. Tälläkin radalla keinu oli hieman turhan hätäinen, täytyypä mennä epiksiin sitä viilaamaan! Onneksi Hipin pystyi jättämään A-estettä suorittamaan niin ehdin hyvin tuohon "vaikeaan" kohtaan kääntämään Hipin putkeen. Hyvin pöllähti hiekka kun Hippi jarrutti ennen hyppyä :D Puomi oli toiseksi viimeinen este ja tälläkin kertaa jouduin odottelemaan kunnollista kontaktia. Puomi olisi tällä hetkellä suht nopea jos Hippi juoksisi samaa vauhtia ihan alas asti kun mitä se kipittää siihen kontaktipinnalle johon pysähtyy. Sen jälkeen palaa aikaa kun vaatii tassut maahan. Eiköhän tuohon lisätreenillä saada muutosta aikaan! Jälleen kerran, radan voitto oli mukava yllätys. Tällä kertaa kun tuohon puomiin paloi vielä enemmän aikaa. Kaksi hyvää rataa antoi taas uskoa tulevaisuuteen. Alkuvuoden radat kun ovat olleet välillä hyvinkin kaaosmaisia. Nyt vielä tuo keinu kuntoon niin sitten näyttäisi taas hieman valoisammalta.

Alla päivän liitelyt.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kuvia

Tässä kuvia tältä päivältä :) Päivä vilahti oman seuran agilitykisoissa, tällä kertaa töiden merkeissä. Huomenna pääsee Hippi baanalle kahden startin verran! Eilen pääsi Hippi vihdoinkin uimaan kun käytiin Vuokon ja koiruuksien kanssa Meikossa lenkillä, oli niiin intopiukeena että :D





(--)







perjantai 14. toukokuuta 2010

Toko VOI2 ja agility 2xhyl

Tässä meitin kahden päivän saldo. Ei mikään kummoinen tuloksellisesti mutta hassua kyllä, mä oon ihan älyttömän tyytyväinen :) Eilen oltiin siis ekaa kertaa voittaja-luokassa, Hämeenlinnassa Pörstin Hannelen tuomaroimassa kokeessa. Mentiin asenteella että katsotaan mitä kaikkea pitää vielä treenata. Ja toki treenattavaa vielä on mutta hyvä asia oli se että mitään uutta ja ihmeellistä ei tapahtunut. Ne liikkeet jotka Hippi osaa, onnistuivat ja ne mitkä eivät oikein toimi vielä treeneissä kunnolla, eivät olleet taianomaisesti parantuneet koesuoritukseenkaan. Koe tehtiin kahdessa osassa ja se sopi meille. Vaikka Hippi teki hyvällä sykkeellä töitä alusta loppuun, oli kuitenkin kiva että pääsi välillä palkkaamaan.

Ekassa sessiossa aloitettiin ruudulla. Ruutu oli kehän takareunalla ja keskellä. Hippi bongasi kyllä ruudun ja lähti pinkomaan sinne vauhdilla, meni hyvin sisälle mutta kaarsi samantien vasemmasta reunasta ulos! Annoin kyllä seiso-käskyn heti kun Hippi ylitti ruudun etureunan muttei totellut heti ja niinpä ajautui ulkopuolelle seisomaan. Yritin vielä ohjata takaisin mutta siinä vaiheessa Hippi oli bongannut jo luoksetulon merkit joten lähti painamaan sinne. Tästä siis nolla mutta hieman paremmalla tuurilla oltaisiin saatu pisteitä. Tämä siis tehotreeniin. Ruudun lähetysmerkiltä alkoi seuraaminen ja Hippi nytkähtikin hieman ruutua kohti lähdettäessä liikkeelle. Muuten seurasi ihan ok, parissa kohdassa pudotti katseensa eteenpäin mutta muuten kontakti ja paikka pysyi. Seuraaminen oli yllättävän lyhyt, mm. hidasta kävelyä oli vain muutama askel! Pisteitä saimme 7,5 joka jäi hieman ihmetyttämään mutta tämä oli tuomarin sana ja Pörstihän ei paljon pisteitä selittele kehässä ;)

Luoksetulo oli sellainen mitä on ollut treeneissäkin. Pysähtyi kyllä seisomaan mutta tuli pari mittaa eteenpäin. Maahanmenoa en ollut ihan hirveästi treenannut koska ainahan se on ripeästi pudonnut. No, nyt kun ollaan treenattu paljon tuota seisomista niin Hippipä päätti tarjota vielä toisen seisomisen jolloin jouduin antamaan toisen käskyn. Ja kun perusasentokin oli luokattoman huono -> vino kuin mikä, oli toisaalta tästä saatu 6 taas sitten hieman yläkanttiin! Viimeiseksi teimme hyppynoudon joka oli hieno :) Tästä saimmekin 10 pistettä.

Seuraavassa osiossa oli ekana tunnari. Tätä hieman pelkäsin koska Hippi on aina tulta ja tappuraa kun pääsee hommiin joten pelkäsin sen olevan taas hieman liian korkeassa vireessä etsiäkseen kunnolla. Mitä vielä, hyvin tarkasti nuuski rivin molempiin suuntiin läpi ja nappasi varmasti omansa! Työvoitto ja 10 tuomarilta :) Olin niiiin iloinen, niin paljon tuon eteen on tehty töitä ja monta kertaa on tehnyt mieli luovuttaa! Ja Hippi on siitä ihana että kun se on jonkun asian oppinut, se tekee sen todella tunnollisesti jatkossakin :) Tietty aina voi sattua ja tapahtua vaikka mitä mutta nyt näyttää hyvältä. Seuraavaksi siirryimme liikkeestä istumiseen ja olin kehunut Hippiä niin paljon että se komensi haukkumalla muutaman kerran paikkaa vaihtaessa. Pörsti on tunnettu siitä että inhoaa haukkumista joten se tiesi sitä että yhteistyöpisteet tulisivat laskemaan. Istuminen onnistui hyvin vaikkakin käänsin hieman päätäni koiraa kohden käskyä antaessa. Ajattelin että mieluummin muutaman pisteen menetys kuin nolla. Tuomari ei tätä kuitenkaan havainnut joten tästäkin 10!

Metallinoudossa oli järjestävän seuran kapula taas hieman painavampi kuin mitä meidän oma. Videolta näkyi että Hippi hieman nytkähti kun heitin kapulan mutta onneksi ei varastanut. Juoksi ripeästi kapulalle, nappasi suuhun ja huomasi että oli painavampi. Pyöritteli hetken kapulaa ja meinasi palata ilman sitä. Pysähtyi kuitenkin melkei samantien ja ilman eri käskyä lähti takaisin kapulalle ja nappasi mukaansa. Taisi tietää ettei takaisin ole tulemista ilman kapulaa ;D Tästä saimme 8 pistettä. Viimeisenä oli kaukokäskyt. Vaihdot olivat ripeitä mutta istu-seiso ja seiso-istu vaihdoissa tuli eteenpäin. Tuo istu-seiso vaihdon tekee yleensä niin että peruuttaa takajalat taaksepäin ja etutassut pysyvät paikoillaan mutta nyt oli jostain syystä liian innoissaan vaikka oli jo tehnyt pitkän pätkän hommia. Siitä hutiloiva ylösnousu. Yritin vielä sanoa että peruylös kun huomasin hännän heiluvan siihen malliin että järki ei välttämättä toimi muttei siitä ollut apua. seiso-istu vaihdon ongelma on tiedossa, Hippi kun kerää takamuksensa alle eikä niiaa taaksepäin istumaan. Tämä taitaa olla sellainen asia jota en edes aio muuttaa... Tuo tapa istahtaa on kuitenkin Hipillä jo niin vahvana. Kaukoista 7.

Loppuun oli vielä paikallamakuu joka meni Hipin osalta hyvin vaikka vierestä lähti beauceron hiippailemaan omistajan luokse. Hippi putosi nopeasti maahan, makasi hievahtamatta ja rauhassa paikoillaan ja lopussa nousi tikkana perusasentoon -> 10. Yhteistyöstä saimme 7 pistettä, tuomari sanoi haukkumisen pudottavan sitä roimasti. Lopputuloksena 235 pistettä ja 2-tulos jolla sijoituimme kolmanneksi. Hirmu tyytyväinen olen kokonaisuuteen, 4 kymppiä oli enemmän mitä uskalsin ajatella vaikka tiesin Hipillä olevan tiettyjä vahvuuksia. Ja jos tuo ruutu olisi onnistunut, olisimme saaneet ykköstuloksen :) Mutta sitä on turha jossitella vaan trenikentän kautta seuraaviin kokeisiin!

Tässä vielä video kokeesta, liikkeet ovat siinä järjestyksessä mitä ovat arvostelupaperissa :) Sadulle miljoonasti kiitoksia matkaseurasta ja kuvaamisesta :)



Tänään oltiin melkein kahden kuukauden kisatauon jälkeen agiliitelemässä. Forssassa oli kivat pikkukisat jossa tuomarina toimi Marjo Heino. Radat olivat mukavan haastavia. Ekalla radalla oli tietysti pääpaino taas puomissa joka oli neljäs este. Ja hyvin oli muistissa mitä siellä kannattaa tehdä ellei halua kannettuna pois radalta! Vauhtia olisi voinut olla enemmän alastulolla mutta siitä en jaksa olla nyt ihan kauhean huolissani, ravaa kuitenkin alas asti eikä himmaile sen kummemmin. Toinen "treenikohde" oli keinu. Hippi kun on muutamissa kisoissa esittänyt hieman kyseenalaisia keinusuorituksia. Nyt kuitenkin odotti kiltisti loppuun asti. Tässä kun jäin varmistelemaan keinun suoritusta, tulikin seuraavaksi hieman kiire kun suoran putken jälkeen piti ehtiä ohjaamaan hyppy. Ja kun molemmat lähdetään pysähdyksestä liikkeelle, toinen meistä kiihdyttää huomattavasti nopeammin liikkeelle ja se en ole minä :D Hippi ehti pyörähtää kerran ennen hyppyä... Toisaalta jos olisin voinut jättää Hipin suorittamaan yksin keinua ja ottaa hieman etumatkaa, olisi jatko ollut helpompi. Eli estevarmuus kunniaan.
Keppien jälkeisen elämän ajattelin ottaa riskillä ja lähettää Hipin putkelle sekä jäädä itse toiselle puolelle. Ohjaus oli kuitenkin niin avuton huiskaus ettei Hippi irronnut putkeen vaan juoksi takaisin keppien läpi. Tästä siis hyl. Loppurata ok paitsi että taputin käsiäni ja kehuin Hippiä ennen vikaa hyppyä jolloin se katsoi mua ja pudotti riman.

Toinen rata oli hyppäri ja se olikin varsin suoraviivainen, ainakin osittain. Pitkä hyppysuora jolla koira sai vähän vauhtia ja sitten taas ohjaamista. Suoria putkia parikin peräkkäin joten taas sai pistellä tossua toisen eteen. Rata alkoi hyvin kunnes puolessa välissä olin leikkaamassa putkella, Hippi ei vaan ollut selvästikään lukenut kunnolla huiskausta nro2 joten se kurvasikin putken toiseen päähän joka oli ihan kuolleessa kulmassa :D Tästä jatkettiin onnellisesti rataa. Noita nyt sattuu, toisille vähemmän ja meille enemmän. Kepeille jätin Hipin pujottelemaan yksin jotta pystyin jäämään sen verran taakse että kun lähetin Hipin putkeen, sain hyvin etumatkaa ohjata seuraavaan putkeen ja sen jälkeiselle hypylle. Tuolle Hypylle Hippi irtosi sen verran hyvin että ehdin taas ottamaan etumatkaa suoralla putkella ja ehdin jopa tekemään persjätön sen jälkeen!

Molemmilta radoilta jäi hyvä mieli, koira kuitenkin pääsääntöisesti oli hyvin kuulolla ja puomin kontakti oli hyvä. Sunnuntaina on seuraavat kisat, siellä jatketaan. Nyt kun tämä kevät ollaan keskitytty puomiin, on seuraava tehtävä keskittyä kahteen asiaan eli puomiin JA tekemään hyvä rata :D

Tässä vielä video molemmista radoista.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa misseilemässä

Panda näyttää kuinka ollaan kauniina :D


Panda, International Beauty Queen, pääsi tänään pitkästä aikaa näytelmäkehään kun lähdettiin Vuokon ja koiruuksien kanssa Saloon ryhmänäyttelyyn. Melkein kahden vuoden tauko Suomen kehistä takana joten Panda oli intoa täynnä. Oli ihan helevetin kylmä ilma, vettä ripsi aina välillä ja lämpöasteita ei kovinkaan montaa ollut. Enkä sitten ollut pukeutunut tarpeeksi lämpimästi joten melkoinen syväjäädytys aikaansaatiin päivän aikana. Shelttejä oli paljon, 51kpl. Tuomarina toimi venäläissyntyinen mutta ilmeisesti suomalaistunut Irina Poletaeva. Kovin ystävällinen ja mukava tuomari. Pandan vuoro oli tietysti lähes viimeisenä, vetskuissa kun oltiin. Siinä välissä ehti Vuokon Hedda-kleini käydä söpöstelemässä junnuluokassa ollen lopulta upeasti ROP! Ja eka sertikin! Vau mikä pikuneiti :)

Ehdin käydä myös Hipin kanssa tokoilemassa pienen hetken omaa vuoroamme odoteltaessa. Tein ruudun parkkipaikan nurmireunukselle. Ja jälleen suuria ongelmia ruudun hahmotuksessa. Hiekalla onnistuu hyvin mutta vihreällä takkuilee. Ja kaikenlisäksi olen viritellyt Hippiä aina sanomalla sille "missä ruutu" jolloin se on alkanut etsimään katseellaan ruutua ja jähmettynyt tuijottamaan kun on sen löytänyt. Nyt alkaa vinkuminen kun tuon tekee! Eikä voi olla varma että onko se hoksannut ruudun vai ei. Nytkin lähti vain painelemaan armotonta vauhtia eteenpäin, juoksi varmaan parikymmentä metriä yli kunnes kutsuin takaisin. Toisella kerralla sama juttu, katsoi vielä ruudusta ohijuostessaan että mikäs ihme tuokin tuossa on... Kolmannella kerralla sitten meni ruutuun jossa oli palkka valmiina. Tämän jälkeen seuruutin sitä autojen välissä josta palattiin tekemään ruutua vielä muutaman toiston verran. Nyt meni aina suoraan ja sai ruudusta palkan. Heh, hyvä että tää alkaa nyt hajoamaan kun kisat on vasta keskiviikkona :D Mitään ihmeitä tässä kun ei ehdi enää tekemään. Ruutu on ollut hyvä ennen, nyt jostain syystä Hippi on epävarmana.

Sitten pääsi Panda vihdoinkin kehään. Esiintyi omaan tapaansa, ryhdikkäänä ja tomerana. Liikkuu kyllä ihan älyttömän hyvin, muut kolme vetskua liikkuivat verkkaiseen tahtiin ja Panda paineli menemään sellaista ravia että hyvä kun perässä pysyi :D Laatuarvostelussa saimme ERIn ja loppujen lopuksi sijoituimme toiseksi :) Mukava lisä oli kehästä saatu seraquin-paketti! Noita jaettiin vetskuluokkien voittajille mutta shelttikehään oli jäänyt niin monta pakettia että päättivät vielä antaa kaikille vetskunartuille omat paketit :) Kallista ainetta joten ilomielin otimme lahjan vastaan! PN-kehässä oli tungosta, kaikenkaikkiaan 15 narttua. Panda oli kisassa mukana lähes loppuun asti, käteltiin viimeisenä pois joten oli ikään kuin PN-5 ;) Tässä vielä leidin arvostelu: 9 years old in excellent condition for her age. Still excellent mover. Feminine head. Scissor bite. Correct ears, neck and topline. Very well angulated. Excellent coat condition.

Illalla kiirehdittiin vielä agilitytreeneihin. Tehtiin pätkää jossa sai olla tarkkana rytmityksen kanssa tai tuli suuria ongelmia. Ohjaaja oli väsynyt mutta silti saatiin taiteiltua hankalat kohdat oikeassa järjestyksessä. Treeneissä tuntuisi kulkevan joten olisi niiiin hienoa päästä taas pitkästä aikaa kisaamaan. Melkein kahden kuukauden kisatauko kuitenkin takana. Puomiprojektikin jäi hieman kesken joten jännityksellä odotan muistaako Hippi mitä käy jos kisoissa pöllöilee puomilla. Sen näkee torstaina Forssassa.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Hyvät treenit, parempi mieli?

Vai huonot treenit ja ei niin hyvä mieli? Eilen siis otettiin voittaja-luokan liikkeet läpi kokeenomaisesti. Vedin ensin omat tokoryhmäni treenit jolloin Hippi venaili autossa into piukeena. Tämän jälkeen käytin sen pikku lenkillä ja virittelin sen muka-hyvään mielentilaan. Todennäköisesti käytin tähän liian vähän aikaa sillä koiruus kävi hippasen liian korkeilla kierroksilla! En kuitenkaan keskeyttänyt "koettamme" vaan tahkottiin se läpi kun kerran näin oltiin suunniteltu. Ensin seuraaminen. Hmmm, riekkulainen VINKUI seuraamisessa ja näpsi lahjetta! Liikkurina toiminut Vuokko vahvisti epäilyni että kyllä se ihan näyttää siltä miltä tuntuukin :P Ei nyt ihan puremalla pure mutta pitää suuta auki ja ihan-vaan-vahingossa haukkailee lahjetta. Tuossapa vinha tapa josta olisi kenties hyvä päästä eroon. Muutenkin seuraaminen oli hieman levotonta, kontakti pysyi kokoajan mutta esim käännökset eivät olleet tarkkoja. Keskittyminen ei todellakaan ollut ihan kympin arvoista. Noh, sitten liikkeestä istuminen. Tässä annoin edelleen käskyn vahvistettuna päänkäännöllä, en luota koiraan että se istahtaisi pelkästä käskystä. Eikä se välttämättä istuisikaan.
Luoksetulossa pysähtyi mutta valui seisomisessa hieman. Tätä täytyy nyt vaan ahkerasti treenata tuolla takapalkalla. Maahanmeno oli hyvä ja sivulletulo nopea. Ja ruutu, heh. Seuruutin kohti ruutua, samalla hokien Hipille "tarkennuskäskyä" jolla alkaisi etsiä ruutua katseellaan. Alkoi vaan ankara vinkuminen, muutaman kerran vilkaisi ruutua kohti jolloin oletin sen löytäneen ruudun. Katin villat, lähti käskystä painelemaan kuin naton ohjus 90 astetta vasemmalle!! Todella yllättävä reaktio, etten sanoisi :D Pyysin Hipin sivulle ja uudella käskyllä lähti painelemaan kohti ruutua. Juoksi keskeltä sisälle mutta sitten kaarsi oikealle ja ulos ruudusta... Taitaa olla parasta jättää vähäksi aikaa kaikki mahdolliset kiertämiset, selvästi lähti kiertämään merkkejä. Suunnitelmana ennen koetta treenata ruutua niin että laitan sinne Hipin pienen namitennispallon jotta paikka taas vahvistuisi. Eipä me ihan hirveesti olla ruutua tehty viime aikoina joten itseään saa, jälleen kerran ;), syyttää kun koira ei jotain osaa.

Metallinoudossa käytin Vuokon painavampaa kapulaa. Omaa metallia Hippi hakee hyvin ja nytkin oli nappaamassa kapulan samalla vauhdilla kun hiffasi sen painavan enemmän. Tiputti suustaan mutta nappasi sen heti uudestaan ja toi sitten hyvin. Ilmeisesti oli mitoittanut "nappaamisvoiman" meitin kapulalle sopivaksi ja yllättyi hieman painavammasta kapulasta. Onneksi kuitenkin korjasi erheensä itsenäisesti ilman uutta käskyä.

Tunnaria pelkäsin ottaa sillä ajattelin sen menevän plörinäksi koiran virtaisuuden takia. Siitä huolimatta päätin kokeilla. Kapulaa ei todellakaan kauaa ehdi hajustaa kädessä, sen verran että rustaa epätoivoisena jotain merkkiä siihen... Olisikohan syynä ollut nurmialusta, jossa ollaan alkuun tehty paljon yhden kapulan piilotusta, mutta Hippi teki aivan loistavan tunnarin!! Haisteli kaikki kapulat läpi ja nappasi varmasti omansa! Eikä edes siirrellyt kapuloita haistellessaan! Onneksi tämä liike onnistui näinkin hyvin sillä muutenhan harjoitus oli aika katastrofaalinen. Loppuun vielä kaukokäskyt jossa liikakierrokset aiheuttivat teputusta. Siis että koira ei voi olla seistessäänkään paikoillaan vaan etutassuja pitää teputtaa. Samoin istuessa, teputepu. Tätä ei esiinny matalammassa vireessä joten täytyy vaan ahkerasti harjoitella oikeaa mielentilaa...
Ei muuten ole oikeasti kauhean helppoa tuon sähköjäniksen kanssa :D Eikä tässä ennen koetta ehdi ihmeitä tekemään. Varsinkaan kun tämän päivän treenit skippasin vesisateen takia ;) Ilma oli niin sieltä ja syvältä ettei todellakaan oltu tarpeeksi reippaita treenaamaan. Samoin suunnitelmissa olleet AST:in epikset ja puomitreenit peruuntuivat, joku raja säänkestävyydelläkin. Päivät vähenee, koe lähenee ja tää kitisee säästä :D Ei kauheasti olis varaa rutista ja jättää treenaamatta mutta näin nyt kävi. Ja jos ens keskiviikkona sataa niin ehkä me ei kisata ollenkaan :D



*Lisätääs tänne vielä tää hieno opetusvideo jossa Panda on mallina näyttämässä miten hampaiden harjaus sujuu :)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Pikatottistelua

Maanantaina Hippi kävi fyssarilla Espoon Eläinsairaalass, Kellmanin Riinalla. Pieni jumi löytyi lapojen takaa mutta se saatiin hyvin auki :)

Tänään tehtiin pienet tokosulkeiset jossa treenasin lähinnä luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Takapalkkana oli minitennispallo jossa viilto joten sinne saa namin sisään. Toimii Hipillä älyhyvin :) Kun palloa painaa niin viilto leviää ja Hippi saa tonkia namin pallon sisältä. Näin Hippi ei saa kuitenkaan varastettua namia vaikka lähtisikin palkalle omin luvin. Tällä kertaa pysäytykset toimivatkin melko hyvin, kenties edistymistä? Hippi on kyllä niin hauska pieni tottelija sillä vaikka pallo oli ihan siinä takana, ei kertaakaan ottanut sitä ilman lupaa. Eikä kertaakaan hidastanut vauhtia tai ennakoinut pysäytystä vaikka otettiin 12 toistoa jossa pysäytin joka kerta! Käsittämätön otus! Se ei näköjään opi ennakoimaan vaikka asioista tekisi kuinka rutiininomaisia :D Nytkin heitin joka kerta pallon siihen taakse, viritin koiran tehtävään vihjesanalla, kutsuin ja pysäytin josta nopea vapautus palkalle. Ja joka kerta Hippi tuli samalla raivolla. Kenties on ikuinen optimisti, "jospa tällä kertaa saan juosta sivulle asti" :D No toisaalta, edellisten koirien kanssa on ennakointi ollut aina ongelmana. Luoksetulon pysäytyksiä on voinut treenata ehkä yhden kymmentä läpijuoksua kohden. Hipillä suhdeluku on toisinpäin, kymmenen pysäytystä ja ehkä se yksi suora luoksetulo :D Ja siis ihanaahan se on kun koiran kanssa voi oikeasti viilailla eikä tarvitse pelätä ennakointeja mutta aina tuo vaan jaksaa yllättää työmoraalillaan :) Kun kerta tehdään niin tehdään sitten samantien kunnolla!

Seuraamisessa keskityin temmonvaihtelujen vaihtoihin ja sivuaskeliin. Tämä alkaa olla melko hyvällä mallilla. Seuraamispaikka on todellakin oikeasti parantunut hirmuisesti. Ei edistä vaan työskentelee erittäin hyvällä paikalla. Sivuaskeleihin on tullut tarkkuutta ja ripeyttä. Jossain vaiheessa Hippi hieman hutiloi perusasennoissa askelien jälkeen mutta tällä hetkellä suoristaa itsensä hyvin oikealle paikalle. Juoksuosuuksissa on turhat hyppimiset jääneet vihdoinkin pois. Sitähän tuo pomppurotta joskus harrasti enemmänkin mutta nyt tajuaa pysyä maantasolla. Tuota seuraamista tarttis saada nyt videolle sillä mietityttää näkyykö Hipin lahkeen näpsiminen kuinka hyvin ulkopuolisille. Hippi kun seuraa suu auki niin sen hampaat tuntuvat aina välillä jalassa mutta en ole varma kääntääö se vain päätään niin että hampaat osuvat vai hamuaako oikeasti lahjetta. Kukaan ei ole tuosta ainakaan sanonut joten voi olla että se vain heiluttaa päätään jalkojen tahdissa ja ihan "vahingossa" vähän kaluaa jalkaa siinä samalla ;) Huomenna pitäisi ottaa kaikki liikkeet putkessa joten näkee hieman miten Hippi kestää pitkän pätkän ilman palkkaa ja kuinka vire vaihtelee eri liikkeiden välillä. Noudot nyt ainakin nostavat koiraa, etenkin hyppynouto. Hitsi vieköön, enää viikko kokeeseen ja vielä olis paljon harjoiteltavaa!! Paniikki!

Laitetaan vielä muutama kuva kun kuvausilmat ovat olleet suotuisat!





sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vihdoinkin treenaamaan!

Tänään läksin treenaamaan Hipin kanssa kun antibioottikuuri loppui toissapäivänä ja koira vaikutti ihan omalta itseltään! Toivottavasti tuo vaiva on nyt lopullisesti hävinnyt! Otin voittajaluokan liikkeet pötkössä ruutua ja hyppynoutoa lukuunottamatta, ruutumerkit unohtuivat kotiin (noloa...) ja hyppyä ei ollut kun olimme ihan vaan yhdellä parkkipaikalla treenaamassa. En palkannut Hippiä lainkaan liikkeiden välillä, ainoastaan kehuin ja viritin seuraavaa liikettä varten. On nyt oppinut palkkautumaan kehuista tosi hyvin eikä enää odota namipalkkaa niin kiihkeästi :) Seuraaminen meni melko hyvin, paikka on edelleen parantunut eikä edistä enää! Ainoa huono puoli on se että tunnen välillä hampaat lahkeessa, Hippi siis näpsii edelleen vaivihkaa mua lahkeesta!! Liikkeestä istuminen on hieman kehno. Joudun valitettavasti antamaan melko vahvan käskyn ja vielä kääntämään päätäkin koiraa kohti. Olis varmaan tarttennu opettaa tota istumistakin alusta alkaen... Luokstulon seisominen on edelleen (huoh...) vähän valuva. Kohta mä nostan kädet pystyyn ton seisomisen kanssa. En vaan osaa! Metallinouto on ihan hyvällä mallilla, hakee ripeästi ja varmasti. Tunnari tehtiin kokeenomaisesti, käänteli paria palikkaa mutta etsi kuitenkin koko ajan ja toikin oikean kapulan! Tässä kohtaa sai pienen välipalkan ;) Se oli kuitenkin hieno suoritus. Kaukoissa tekee nyt rauhallisessa mielentilassa vaihdot, kuitenkin ripeästi ja varmasti.

Joopa. Liikkeet on siis suunnilleen kasassa. Mitään katastrofiliikettä ei ole ellei sitä luokstuloa halua sellaiseksi nimittää. Voittajaluokka on kuitenkin hirmuisn herkkä luokka, pieni erhe ja nolla vie paljon pisteitä. Kertoimet liikkeissä on niin isot ettei tarvita kuin pieni epäonnistuminen ja hyvä tulos menee siihen. Mutta käydään nyt katsomassa missä jamassa liikkeet ovat koetilanteessa. Illalla tehtiin vielä agilitytreenien jälkeen yks tunnari -> erittäin hyvä, sekä kaksi toistoa ruutua. Ekalla kerralla painalsi yli eikä lähtenyt kutsusta luokse! Toisella kerralla pysähtyi hieman nopeammin keskelle ruutua ja tällä kertaa tuli kutsusta. Tosin siitä on reilut pari viikkoa kun ruutua on viimeksi otettu joten siksi saattaa hieman tökkiä. Tarttis hankkia itellekin kunnolliset ruutumerkit!

Agilitytreeneissä tehtiin taas pieniä palasteluja, putki-puomi-erottelua ja keppikulmia. Huomasi että koiruus on ollut kolmen viikon tauolla, ei meinannut housuissaan pysyä :D Toimi kuitenkin varsin mallikkaasti. Hassua oli että varasti kerran jopa lähdössä! Tosin epäilen että Hipille tuli joku klikki koska lähti niin varman oloisesti liikkeelle, ehkä joku ääni päässä sanoi että kyllä olin antanut käskyn liikkua :D Tyssäs kyllä ennen ekaa estettä kun annoin hieman suullista palautetta toiminnasta. Tämän jälkeen istui kuin tatti lähdössä. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna kun Hippi lähti enne käskyä, viimeksi kisoissa teki saman. Täytyypä alkaa seurailemaan tilannetta ;).

Lisätääs vielä muutama uusi kuva tytöistä :)