sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sinne ja takaisin


Flown ekat tokokokeet takana. Tokon joukkueSM ei ehkä se helpoin paikka aloittaa koe-uraa mutta Flow oli varsin taitava pieni mustavalkoinen. Aamulla lähdettiin klo 3 ajelemaan kohti Pieksämäkeä, perillä oltiin 6:30 joten ehdin ottaa pienet torkut autossa. Flow nukkui kyllä autossa mutta ei siellä samalla lailla voi levätä kuin kotona. Keli oli helteinen, aamupäivän porotti aurinko eikä juurikaan tuullut. Flown numero oli 32 joten aika nopeasti päästiin paikkamakuuseen. Luoksepäästävyys oli 10, F otti muikisteluilmeen ja heilutti häntää mutta malttoi silti mielensä eikä kiivennyt tuomarin syliin (mieli olisi tehnyt). Paikallamakuu oli hyvä, Flown vierestä lähti koira jota F ihmeissään katseli että kuin tuo tolleen nousi, mutta pysyi itse paikoillaan -> 10.

Sitten odottelemaan seuraavaa kehää. Yritin pitää koiran varjossa mutta kaikkialla oli hurjan kuuma. Ekana liikkeenä hihnassa seuraaminen. Tämä oli oikein kivan tuntuista, hirveästi ei tätä oltu treenattu ja F helposti on hihnan kanssa vähän päiväkävelymeiningillä. Nyt kuitenkin seurasi ihan ok ja pisteitä 9. Sitten tuli harmillinen oikosulku ohjaajalta. Vuorossa oli siis liikkeestä seisominen mutta olin jostain syystä menossa tekemään liikkeestä maahanmenoa. Hassuinta oli se, että Flow jäi ensin seisomaan mutta käskin sen siitä uudella käskyllä maahan. Tuomarikin meni halpaan tästä hyvin vakuuttavasta liikkeen vaihdosta koska antoi meille ensin 7 pistettä kunnes liikkuri sanoi että eikös se ole 0 kun piti olla liikkeestä seisominen... Tämä meni helteen ja väsymyksen piikkiin, en yhtään ymmärrä miten tällainen muuten olisi mahdollista!
Hyppy ihan ok, Flow jäi vähän vinoon ja korjasi asentoa kun lähdin liikkeelle, tästä 8. Liikkuri myös sanoi meille että jatkossa hihna taskuun tai kaulalle kun olin vain nakannut sen maahan :P Luuli varmaan että joku siinä joku pässi ekaa kertaa tokokokeessa. Koiraan olin varsin tyytyväinen, yhteen ihanitse nollattuun liikkeeseen en niinkään.



Vikaa kehää odotellessa alkoi Flow olemaan aika kuumissaan vaikka sen päällä oli viilennysloimi ja yritin kovasti pitää sitä varjossa. Flowlla on oikeasti aika huono lämmönsieto ja tuo keli ei ollut mitenkään sille sopiva. Hippi vaan vähän tasaantuu kuumasta mutta Flow oikeasti hyytyy. Vikan kehän aloitti vapaana seuraaminen. En tiedä mikä Flowta tässä hämäsi, se että lähdettiin heti juoksemaan, vieressä oleva aita vaiko viereisen kehän ihmiset mutta eka pätkä oli omituisen huonoa. Se irtaantui sivulle tosi ihmeellisesti. Sitten lamppu syttyi että mitäs liikettä ollaankaan tekemässä ja loppu meni hienosti -> 8 pistettä. Liikkeestä maahameno vaati taas toisen käskyn, hassua sillä Flow on treeneissä pudonnut kuin kivi. Eikä noussut heti sivullekaan joten tästä 7,5. Kun kehuin Flowta ja levitin käsiä niin se hyppäsi vahingossa syliin... Luoksetulo oli ihan ok vauhtinen mutta sitten unohtui kokonaan perusasento. Tässä vaiheessa F taisi vaan olla jo aika väsynyt eikä jaksanut enää tsempata. Luoksetulosta 8. Tuomari tuli vielä sanomaan että ei hyväksy koiran temputtamista kehässä mutta tokaisin vain siihen että nuoren koiran eka koe ja nolla takana edellisestä kehästä joten keskityn vai pitämään sillä mielen iloisena.



Pisteitä yhteensä 153 ja II-tulos. Ilman omaa sählinkiä olisi ykkönen ollut plakkarissa mutta mitäpä sitä suotta enää miettimään. Kivaahan se on ajaa eestaas 700km unohtamaan mitä liikettä on tekemässä.

Ennen kotimatkaa käytiin vielä porukalla uittamassa koirat ja sitten 340km ajoa edessä. Vähän Lahden jälkeen oli pakko pysähtyä ottamaan pienet nokkaunet, muuten olisin varmaan nukahtanut rattiin...

Tänään oli ansaittu ei-tehdä-mitään-päivä. Paitsi että nukuttiin pitkään ja käytiin kaverin kanssa kiva metsälenkki ja koirat pääsivät uimaan. Kyllä mä vähän jo katselin tokokalenteria, noihin kokeisiin on vain niin vaikea päästä...

Tuomisen Satu oli muuten ottanut Hipistä enemmänkin kuvia juhannuskisoista, ihania :)




***Muoks: En ymmärrä miks tää blogger kenkkuilee noiden kuvien kanssa, klikkaa ne auki niin johan näkyy!***

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Purina open keskiviikkona

Keskiviikkona käytiin kohtuullisen helteisissä olosuhteissa kisaamassa Purina hallilla parit startit. Töiden jälkeen kävin koirien kanssa uimassa mutta kuten arvata saattaa, oli helpotus aika lyhytaikainen sillä ilma oli todella lämmin ja painostava. Hippi ei onneksi tuntunut kelistä hyytyvän joten lähdettiin kisaamaan. Kisapaikalla räpsähtikin het alkuun pieni vesisade joka ei tosin ilmaa niin raikastanut, lähinnä lisäsi vaan sitä kosteutta. Eka rata oli Saviojan Annen superhauska pätkä. Olin rataantutustumisen jälkeen ihan innoissani, tää me kyllä osataan :)Maksi-koiria katsoessani ihmettelin kuinka moni koira haki kepit itse, sieltä tuli paljon virheitä. Itse olin suunnitellut että Hippi saa ihanitse hakea kepit, kulma ei ollut mikään mahdoton.
Radan alussa olin miettinyt, kannattaisiko ennen A:ta tehdä valssi mutta koskapa tiedän kykyni valssata näppärästi ja nopeasti päädyin lähettämään Hipin kolmoselle ja mennä tekemään persjättö A:n jälkeen- Toimi näinkin ja Hippi teki pienet kaarrokset, tosin hieman suti kolmoshypyn jälkeen. Putken jälkeinen hyppyhässäkkä meni ok ja kepeille Hippi haki hienosti. Loppurata oli mukavaa rallattelua, puomilta päästin jahka oli pysähtynyt "sinne minne aina muutenkin pysähtyy". Maaliin nollalla hyvällä ajalla :) Tällä radalla oltiinkin kakkosia noin 1,5 sekuntia Neonille jääneenä. Tuon lähemmäksi Neonia ei Hippi taida päästä mutta noinkin pieni ero oli positiivinen yllätys, onhan Neon yksi Suomen nopeimpia.



Toinen agilityrata oli ulkokentällä ja Ritva Herralan arvostelema. Tämäkin rata oli ihan hauskan näköinen, vähän erilainen kuin mitä Ritvalta on totuttu näkemään. Hipin kanssa alku meni tosi nappiin, hidasti hienosti kakkosella ilman mitään käskyä ja kepeille haki varmasti. Nelosrima tuli alas ja sitten mun perus-äläkatsokoiraa-virhe jolloin Hippi juoksi A:n ohi. Tästä jatkettiin suoraan matkaa, seuraava rimakin alas. Tuolla Purinan ulkokentällä on Hipillä ennenkin rimat lennellyt, jostain syystä ei sovi Hipille. Hippi juoksi myös puomin ohi kun kaarratti edelliseltä hypyltä ja ohjaaja katseli taas taivaalle. Tälle otin uudestaan ja loppu taas rallattelua. Radassa oli paljon hyvää joten hyvillä mielin radalta pois. Päivä oli pitkä, vika rata alkoi vasta puoli kymmenen maissa, päivä oli älykuuma ja koira varmasti jo vähän väsynyt joten sen suorituksiin ei voi olla kuin tyytyväinen. Sitäpaitsi tämäkin kisa jatkoi meidän tämän vuoden nolla ja hylly-teemaa. Mihinkäs hyväksi havaittua systeemiä muuttaisi!



Flow on lomaillut koko viikon mutta eilen käytiin Tiinan ja Miilun kanssa ottamassa pienet tokot puolarmaarissa. Flow teki seuraamiset ihan hyvin, perusasennot olivat välillä hieman takana. Tämä johtunee tuosta ohjaana ympäri-peruuttamistempusta, ehkä. Hihnassa seuraamisessa bongasi kerran maasta jonkun hajun, tätä olisi selvästi pitänyt treenata enemmän koska Flow ei ihan samalla asenteella siinä seuraa, luulee olevansa kävelyllä. Jäävissä havaittavissa taas hieman ennakointia joten siinä taas pelkkää suoraa seuraamista. Liikkurointiakin olisi pitänyt treenata paaaljon enemmän koska se kuitenkin koiraa häiritsee mutta näillä mennään. Luoksetulossa sattui todella omituinen juttu sillä sivu-käskyllä Flow putosi maahan :O Tämä oli hassu oivallus koiralta joka ei esim kaukoja ole vielä treenannut. Ehkä sen aivot ylikuumenivat kun sen piti tsempata tuossa jäävien häiriö- ja kuuntelutreenissä. Näillehän ei mitään ehdi enää tekemään, koe menee miten menee. Huomenna lähtö siinä kolmen maissa aamuyöstä jotta olen varmasti hyvissä ajoin Pieksämäellä ilmoittamassa joukkueen. Suunnitelmat muuttuivat kimppareissusta itsekseen ajeluun niin täytyy ottaa tuota aikaa hieman reippaammin jotta voi tarvittaessa pitää taukoja.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Rankka juhannus takana

Ainakin koirien mielestä, sen verran koomassa on koko porukka. Lomailu on väsyttävää puuhaa! Torstaina kävin aamulla Vuokon kanssa hallilla näyttämässä Hipille vähän esteitä. Tein pientä pyöritystä, puomin kontaktia ja keppien hakemista esteiden välistä. Män hyvin. Flow teki ensin vähän tokoa. Seuraamista liikkuroituna ja jääviä käskytettynä niin että jatkoin seuraamista ja annoin itse käskyn vasta useamman liikkurin käskyn jälkeen. Nyt ei juurikaan ennakoinut liikkurin käskyistä, palkkailin paljon siitä että jatkoi hyvää seuraamista. Luoksetuloa en ole tehnyt pitkiin aikoihin liikkeenä koska vauhti ei ole ollut aina ihan toivotunlainen. Nyt kuitenkin tuli hyvää laukkaa ja suht suoraan, muista treeneistä on siis ollut apua. Tokon jälkeen pieni pätkä agiliitelyä. Hallilla oli valmiina hyppyjä sellaisessa sopivassa melkein-viuhka-muodostelmassa jossa pääsi tekemään pelkkää perus-etenemistä. Flow napsii nyt jo noita hyppyjä melko hyvin, korkeudet vaihtelivat 40 ja 50 välillä. Yhden hypyn takana oli puomi vähän matkan päässä ja tämä jotenkin hämäsi Flowta sillä juoksi siitä alta joka kerta kunnes laitettiin toinen rima ristikoksi, sitten vasta hyppäsi. Ei vaan hahmottanut sitä hyppyä kun samanvärinen puomi näkyi takana. Nuori ja kokematon koira voi keksiä kaikenlaisia kikkailuja.

Hallilta lähdin ajelemaan kohti Turkua jossa ensimmäinen etappi oli Kupittaalla treenit Johanna ja Kinnan kanssa. Kolmisen tuntia vierähti temppujen parissa, tosin suurin osa ajasta meni jutteluun ja pähkäilyyn. Flow teki lähinnä tuota ohjaajan ympäri peruuttamista, yritin muuttaa liikkumista lelupalkan avulla. Peruuttaa tosi helposti takamus alhaalla jolloin temppu näyttää vähän hankalalta, ennakoi kovasti jostain syystä perusasentoon palaamista vaikka olen yrittänyt palkata niin että F vielä seisoo. Heittelin nyt palloa eteenpäin heti kun kierros oli valmis ja aika hyvin alkoi liikkumaan enemmän seisaallaan.

Hipin kanssa treenasin selän takana tehtäviä liikkeitä. Aion muuttaa sen ohjelmaa hieman, vaikeutan ja vaihdan muutaman tempun sillä Hippi tekee nykyään jo suht hyvin takanakin asioita, ilman kontaktia. Toki kisoissa voi olla sitten eri meininki mutta yrittänyttä ei laiteta. Hippi tekee näissä tavan treeneissä tosi hyvässä vireessä, innokkaasti ja vinkumatta. Mikähän olis se ratkaiseva asia jolla tuon saisi siirrettyä kisoihinkin.

Kupittaalta siirryttiin kohteeseen numero kaksi eli Sanna ja Novan luo. Ensin treenattiin ;) Hippi ja Flow nukkuivat autossa kun pähkäiltiin Novan uuden ohjelman muutamaa kysymysmerkkiä. Siitä on tulossa kyllä superhieno ja Nova pääsee loistamaan taidoillaan :) Uskomattoman hyvin H ja F jaksoivat vielä tehdä pienet treenit vaikka päivä oli pitkä ja tekemistä oli jo melkoisesti takana!

Perjantaina oli vuorossa perinteiset agilitykisat Tuorlassa. Päivä oli kuuma ja koiria oli paljon joten tuolla menikin näppärästi lähes koko päivä. Onneksi läheiseen pieneen lutakkoon pääsi uittamaan koiria. Eka rata oli agilityrata jonka tuomaroi Seppo Savikko ja joku tuomariharjoittelija jonka nimeä en juuri nyt muista. Rata oli varsin mukava, sopivasti luukutusta ja muutama ohjausta vaativa kohta. Hippi starttasi onneksi jo neljäntenä joten mun ei tarvinnut juurikaan odottaa vuoroani, luksusta. Meidän suoritus alkoi ihan hyvin kunnes päästiin 8-esteelle, takaakierto jossa Hippi hyppäsi mun jalkoihin kun olin tietysti sen edessä. Sain muutamien mutkien kautta huidottua Hipin oikealle esteelle ja luuli siinä vaiheessa että saimme virheen kosketuksesta. Tämän jälkeen oli taas suoraa luukutusta kunnes piti taas ihan OHJATA, ennen puomia oleva hyppy oli takaakiertona ja taas Hippi pyöri ympyrää kun ei tajunnut mun epämääräisiä ohjeita. Puomi oli hidas enkä edes vaatinut 2on2offia koska en vaan jaksa niitä enää stressata. Saa mun puolesta jäädä siihen reunalle. Maalissa nauratti koko rata, miten voi olla että meiltä onnistuu tällä hetkellä vain tuollainen suora luukutus ja kaikki ohjausta vaativat kohdat pyöritään ihan hukassa :D Ollaanhan me tosi rikkonaisesti päästy kisaamaan tyylillä kisat ja taas taukoa joten ehkä jos vaan pääsisi kisailemaan niin alkaisi taas muistumaan mieleen miten tuota koiraa oikein viedään.

Hypyprata oli Bob Griffinin käsialaa, oikein hauska rata! Alussa oli pieniä teknisiä ongelmia saada Hippi 4-esteen takaakiertoon sillä putki oli siinä ikäänkuin tyrkyllä. Aika moni koira sinne sujahti ja Hippikin katsoi sinne mutta päätyi kuuntelemaan napakkaa TÄNNE-käskyä. Renkaan jälkeinen valssi ei oikein mennyt koiran tietoisuuteen vaan Hippi piti onkia aika pitkältä seuraavalle esteelle. Toisen putken jälkeinen valssi tuli aavistuksen väärään paikkaan joten Hippi juoksi 10-esteen ohi. En jäänyt korjaamaan vaan jatkettiin siitä kuin mitään ei olis tapahtunutkaan. Loppurata rullasi ongelmitta, tästä radasta jäi oikein hyvä fiilis :)
Tuloksista kävi sitten ilmi että Hippi oli voittanut suureksi hämmästyksekseni agilityradan 71 koiran joukosta! Enpä olisi ikinä uskonut niiden takkuilujen jälkeen mutta joskus näköjään näinkin päin.

Tässäpä nämä radat


Tässä Tuomisen Satun ottaman ihana kuva pujottelevasta nakuKikistä :)


Ja Irene Vinhan nappaama kuva Hipistä palkintojenjaossa. Hippi on hyvin tarkkana "mitämäsaanmitämäsaan??"

Palkintojenjakoa odoteltiin melkein kolme tuntia jonka jälkeen ajeltiin vielä Sannan ja Novan luokse iltaa viettämään. Flow taantuu ihan pennuksi kun se näkee Noppiksen, se pyörii ihan väkkäränä Novan edessä ja pussailee hulluna :) Nova on ehdottomasti Flown lempparikaveri <3

Lauantaina oli seuraavan treenihetken aika kun ajeltiin Riihimäelle Sallan ja westieiden kanssa treenaamaan. Hippi jatkoi selän takana temppuilua. Tehtiin liikesarjaa jossa se lähtee peruuttamaan mun jalkojen välistä taaksepäin, istuu ja linkkaa takaisin. Vaihtoehtoisesti tanssi selkä mua kohti takaisin. Nämä tekee tosi hyvin joten eiköhän näistä saada tuunattua sopivaa pätkää ohjelmaan. Tehtiin myös kosketuskepin katsomisen avulla mun edessä kävelyä eteen- ja taaksepäin. Nyt vain täytyisi naksutella se Hipin esityksen suurennuslasi samanlaiseksi katsetargetiksi. Viimeksi kisoissa Hippi kyllä teki ihan ok mutta sille ei ollut ihan yhtä selkeänä tuon esineen katsominen. Flown kanssa naksuttelin peruuttamista. Se kun peruuttaa ihan ok pari-kolme metriä mutta sitten sitä joutuu käskyttämään toistuvasti ja niitä askeleita lypsämään. Nyt pistin sen tarjoamaan peruuttamista ja lähtikin pakittamaan pitkiäkin matkoja. Tätä täytyy nyt tehdä enemmän että tuo peruutus vahvistuu entisestään.

Tänään (tai siis eilen sunnuntaina, johan tässä taas vuorokausi vaihtui :D) käytiin vielä pikaisesti hallilla. Meidän SMtokojoukkueen alempien luokkien koirakot treenasivat pikaisesti vähän kokeenomaista treeniä ensi viikonloppua varten. Flow oli ehkä väsynyt, oltiin tätä ennen oltu useampi tunti kaverini rakenteilla olevaa taloa maalaamassa ja koirat juoksentelivat pihalla valtoimenaan. Seuraamiset olivat huonot, koira ei ollut ihan kympillä mukana. Jääviä tein taas niin että palkkasin kun jatkoi seuraamista liikkurin käskyistä. Kyllä sen pitäisi ne osata joten taidanpa vain palkata viikolla tuota seuraamista. Sisällä hallissa tein vielä pientä naksuttelua puomin alastulolla. Kontakteja en ole juurikaan tehnyt ja nyt pitäisi päättää miten 2on2offit sille opetan. Nyt pidin Flowta hihnassa josta pystyin pysäyttämään oikeaan kohtaan ja siitä palkkailua. Tarttis kotona opettaa tuota jonkun laatikon kanssa. Hirveästi kaikkea uutta opetettavaa!

Koirat taitavat olla hyvinkin tyytyväisiä kun huomenna (ei kun siis tänään) alkaa taas työt ja pääsevät lepäilemään. Paitsi että aamulla joutuvat kyllä uimaan ;)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Lomalla vol. 1

Viime viikonloppu sujui rattoisasti agilityn SM-kisoissa työskennellessä joten maanantaina oli hyvä aloittaa eka viikon mittainen pätkä kesälomaa, loput sitten elokuussa. Maanantaina oli Hipille ja Flowlle varattu ajat fyssarille. Hippi hoidettiin ensin, toukokuun ontumisepisodin jälkeen oli hyvä päästä hoitoon. Hipillä olikin selkä jonkin verran jumissa, nosteli päätä ajoittain kun tuntui epämukavalta. Todennäköistä on että tuo ei johtunut siitä jalasta vaan on ehkä taas ollut turhan paljon poliisina pysäyttelemässä isompiaan... Hitto, pakkohan tota on alkaa pitää oikeasti hihnassa kun Flowlla on juoksuseuraa. Hipillä ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa vaan väliin mennään aivot narikassa-tyyliin.
Flow oli onneksi hyvässä kunnossa, muutamia pieniä jumeja mutta niitä taitaa olla vähän joka kerta. Hippi odotteli huoneessa Flown hoidon aikana ja käyttäytyi kyllä niin huonosti! Oli koko ajan änkeämässä fyssarin viereen yrittäen namitaskulle. Hipin ahneus ja röyhkeys on ottanut taas yhden harppauksen eteenpäin kun ikää tulee lisää, great. Mummelina se varmaan ottaa haluamansa suoraan lautaselta.

Eilen oli koirilla lepopäivä mutta tänään pääsivät aamulla kameran kanssa pihalle, iltapäivästä treenaamaan temppuja ja illalla vielä pienet agilitytreenit oman agilitykoulutuksen jälkeen. Tässä muutamia kuvia, viime kuvista onkin jo aikaa ;)


Tässä myös tempputreeneistä koostetta. Flow alkaa saamaan kivasti vauhtia tekemiseensä, vielä on paljopaljon kaikkea uutta opeteltavaa mutta ehkä siitä ajan kanssa tulee yhtä taitava kuin pienestä ja pippurisesta isosiskostaan.



Illan agilitytreenit olivat lyhyet, koostuivat lähinnä Hipin kanssa tuntuman hakemiseen muutamilla hypyillä ja putkilla. Niin, tuntuma, mitä se sellainen on. Kikkiäinen kaahaili menemään oman pään mukaan hiekka pöllyten. No ainakin se irtosi esteille :D Onhan tässä taas takana lähes kahden kuukauden tauko esteiltä joten ihmekös tuo että Kikiltä meinaa levitä kuuppa kun se vihdoin näkee muutaman hypyn ja putken. Onneksi ehtii vielä huomenna aamulla käymään hallilla hakemassa tätä kuuluisaa tuntumaa jotta perjantaina oltaisiin edes suunnilleen samoilla radoilla.

Flown kanssa tein muutamilla hypyillä ja putkella pientä pyöritystä. Huomio numero yksi. Flow pitäisi opettaa hyppäämään. Se varmaan luulee että rimoihin pitää vähintään osua, mieluummin pudottaa. Huomio numero kaksi. Flow meinaa tulla näpeille kun ennakoi palkkaa. Kerran otti vahingossa kiinni kun vähän kuumeni -> pieni tukkapölly ja keskustelu aiheesta. Näin kerran kuukaudessa treenaavana tulee herkästi sellainen olo että meillähän on aika h*lvetisti tehtävää jos ikinä meinaa kisoihin asti :P Huh, onneksi agility ei ole Flown kanssa mikään ykköslaji!

Tokon joukkueSM-kisat lähestyvät mutta tokon treenaaminen ei ole mitenkään lisääntynyt. Enimmäkseen harmittaa että lupauduin edes lähtemään, Pieksämäellekin näyttäisi olevan ihan kohtuullisen pitkä matka. Plääh.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Flown pieni hetki parrasvaloissa

Aikaisin, hyvin aikaisin (klo 5:00) aamulla (tai no, eilen aamulla koska tässä vaihtui näköjään jo vuorokausikin) lähdin Flown kanssa liikenteeseen sillä mustavalkoinen oli menossa Huomenta Suomen lähetykseen malliksi näyttämään koirien hampaiden harjausta. Pomoni kysyi pari viikkoa sitten että saisiko koiristani jonkun lainaan kun hänet oli pyydetty kertomaan koirien hampaiden hoidosta ja demoamaan harjausta. Mikä jottei, hampaiden harjaaminen on peace of cake eikä kukaan karvakorva pistä siinä hanttiin. Ajattelin että Flow olisi paras vaihtoehto koska Hipillä on käytössä kuluneet hampaat ja Pandalla muutama murtumien takia poistettu hammas. Maikkarin studiolla oltiin jo ennen kuutta kun lähetysaika oli 6:50. Otin Pandan ihan varmuuden vuoksi mukaan JOS olisi käynyt niin että Flowlle olisi tullut vaikka ramppikuume, Panda kun ei jaksa ottaa mistään pulttia. Oli ehkä vähän tyhmää edes ajatella Flowsta tuollaista, F oli niin kiltisti eikä se stressannut erilaista ympäristöä mitenkään. Ihmiset kävivät tervehtimässä sitä ja luvan saatuaan kävi hakemassa rapsutukset. Iän myötä Flow on todella paljon rauhoittanut tuota tervehtimistään, ei enää yritä jokaisen syliin vaan käy istumaan kiltisti vieraan eteen. Edistystä!

Siinä odotellessani tuli eräs nainen kysymään että voisiko Flown saada myös lähetyksen alkuun istumaan juontajien väliin sohvalle "maskotiksi". Huomaa ettei kyseessä ollut koiraihmisiä kun kysymykset olivat tyyliin "Osaisiko se istua siinä sohvalla" -Öö, joo. "Luuletko että se pysyy siinä itsekseen" -Jep, jos sanon sille niin. "Jos se lähtee siitä sohvalta niin ei kai se karkaa?" -Veikkaisin että ei karkaa. Ja loppuun vakuutteli vielä ettei se haittaa jos Flow lähtee jossain vaiheessa siitä sohvalta, olisi vain kivaa jos se hetken istuisi siinä. Huoh. Ohjelman alkuesittelyt kestivät parisen minuuttia ja Flow tönötti siinä juontajien välissä mua tuijottaen, mihinkäs se siitä olisi lähtenyt?

Sitten odoteltiin tovi että hammashoidoista kertova osuus alkoi. tämä pätkä oli kymmenisen minuuttia ja sen aikaa Flow makoili sohvalla. Lopuksi näytettiin vähän hampaiden harjausta. Tässä linkki tuohon pätkään.
Täytyy kyllä sanoa että nuoreksi koiraksi F osaa käyttäytyä niin hyvin. Tuolla studiollakin se meni kuin vanha konkari, ei stressanut mitään, nukkui rauhassa kun odoteltiin ja muutenkin oli niin lungisti kun vaan olla ja saattaa. Sitten kun lupa tuli, ponkaisi salamana pystyyn ja oli tikkana lähdössä hommiin. Korvien väli on kyllä täyttä kultaa :)

Illalla oli lisää jännää tiedossa kun Flown kanssa mentiin Skutille luustokuvauksiin. Flow on kuitenkin nyt melkein sen 1,5 vuotta joten ajattelin että tää olis ihan ok aika kuvata lonkat yms. Flow kuukahti aika nopeasti rauhoitteesta, onneksi olin ottanut sille viltin mukaan ettei sen tarvinnut maata kylmällä lattialla koska saimme hetken odotella ennen kun päästiin röntgeniin. Flowlta kuvattiin virallisesti lonkat ja kyynärät sekä epävirallisesti olat ja selkä. Ensin napattiin kuvat kyynäristä ja olkanivelistä. Nuo olat hieman jännitti koska Flown siskolla on leikattu OCD. Kyynärät 0/0 ja olat täysin kunnossa :) Myös selkä normaali. Lonkista otettiin kaksi kuvaa, lonkkamalja on syvä ja reisiluunpää nätisti siellä mutta ihan pientä löysyyttä havaittavissa joten Skuti sanoi laittavansa lonkat B:nä eteenpäin. Tärkein tieto mulle on toki se että lonkat ovat nätit ja terveet, kennelliiton kirjaimelle en niin suurta painoarvoa laita. Jos tulee jotain muuta kuin tuo Skutin arvio niin se on sitten vain kirjain joka ei koirasta tee yhtään sairaampaa, noilla lonkilla kelpaa tehdä ihan mitä vain.

Viikonloppu kuluu tehokkaasti agilityn SM-kisoissa työskennellen, koirien ensiavussa tulee vietettyä lauantai ja sunnuntai. Hassua, mutta ei kyllä yhtään harmita ettei Hippi pääse kisaamaan. Ilmoitin sen juhannuskisoihin Tuorlaan niin siellä päästään taas (toivottavasti) liitelemään.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kauas on pitkä matka

Huh heijaa, reilun vuorokauden aikana sellaiset 1300km autossa jotta pääsee Ouluun koiratanssikisoihin, kaikkeen sitä ryhtyykin! Perjantaina lähdettiin kaverin kanssa liikkeelle jahka töistä päästiin. Tavoitteena oli ajaa Pihtiputaalle asti ja siitä jatkaa aamulla matkaa Ouluun. Perillä oltiin aika myöhään, puoli yhdentoista maissa. Käytettiin koirat lenkillä ja tutustumaan yöpaikkaan. Tämä hotelli Pihtipudas olikin melkoisen mielenkiintoinen paikka. Eteisessä ja rappusissa haisi pahalle, huone oli kuuma ja täynnä hyttysiä. Muutenkin tuli vähän hohto-elokuva mieleen kun paikkoja katseli, ei ehkä yövytä tuolla enää toista kertaa. Yöllä en saanut juurikaan unta, oli niin kuuma että meinasi järki lähteä ja korvan juuressa inisi jatkuvasti hyttynen vaikka yritin niitä tehokkaasti listiä.
Aamulla oli kaikkea muuta kuin freesi olo... Käytiin aamupalalla ja sitten nokka kohti Oulua. Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin hyvissä ajoin perillä Haukkukeitaalla. Pientä lisäjännitystä tilanteeseen toi se, ettei mun polttamat CD:t toimineet. Ei oma eikä kaverini. Onneksi mulla oli läppäri mukana joten sitä käytettiin näiden esitysten kohdalla. Ja itse asiassa yhden toisenkin kilpailijan levy ei toiminut soittimessa joten se kopioitiin koneelleni ja soitettiin siitä. Mitä tästä opimme, ei ole yhtään huono idea raahata sitä läppäriä mukana ;)

Ekana kehässä oli kaverini isovilla-Namun kanssa. Olin auttanut heitä ohjelman tekemisen kanssa joten jännitti kovasti miten Namu tehtävästään suoriutuu ekassa kisassaan. Ja hitsi, miten hienosti ohjelma meni! Namu teki ihan superhienosti, oli mahtavaa katseltavaa :) Alo-luokan jälkeen oli pieni tauko ja sitten avoin luokka päästiin aloittamaan. Hippi kisasi toisena ja Flow vikana joten ehdin siinä välissä vaihtaa asusteita ja kiikutella rekvisiittoja kehään. Hipin esityksessä musiikki ei meinannut lähteä käyntiin, ilmeisesti läppäri oli mennyt virransäästötilaan ja sitä siellä availtiin :P Itse esitys oli hieman kröhöm, kaoottinen. Hippi jätti paljon asioita tekemättä ja korvasi ne mun kiertämisellä. Kikki on kyllä sellainen tuhmuri. Toisessa kertosäkeessä Hippi yritti hypätä jakkaran päälle vaikka sen piti mennä hypähtelemään sen ympärillä etutassut jakkaralla. Tipahti sitten siitä ikävän näköisesti, seisoi hetken paikoillaan ja sitten alkoi tekemään oikein. Hipin ei ole ollut missään vaiheessa tarkoitus hypätä jakkaralle joten en tiedä miksi tuollaisen sooloilun keksi. Lopussa sen piti nypätä hatussa kuminauhalla kiinni ollut "rintamerkki" mutta sepä kiskaisikin koko hatun pois. Kehästä päästyäni mua nauratti koko otus, jösses että se osaa olla välillä niin raivostuttavan hauska :D Palkkasin Hipin hyvin, sillä se kyllä yritti parhaansa ja teki osia esityksestä ihan hienosti. Olisi pitänyt tehdä koko ohjelma kunnolla läpi musiikin kanssa ennen kisoja mutta helteisten kelien takia sitä ei tehty. Toinen mikä jäi mietityttämään oli se että en ollut koskaan treenannut tuon takin kanssa ohjelmaa. Viime ohjelman esiintymisasussakin oli pitkät takin helmat ja silloinkin esiintyi tätä sooloilevaa ohjaajan kiertämistä. Ehkäpä Hippi ei oikein tykkää noista pitkistä helmoista, mene ja tiedä. Muthei, Hippi ei haukkunu kun kerran.


Hipin kikkailut


Flown esityksen alussa oli myös sanoja ongelmia musiikin kanssa, jouduttiin pitkään odottelemaan. Siinä välissä nuijakin ehti valua Flown otteesta joten jouduin vähän pitämään siitä kiinni. Tuo nuija on pikkasen liian lyhyt Flown pideltäväksi. Itse esitys meni hienosti, olen todella tyytyväinen kuinka täsmällinen ja kuuliainen Flow kehässä oli. Muutamia stipluja tuli mutta eipä mikään esitys taida koskaan ihan täydellinen olla. Vadin kiertämisissä olin alkuun hieman pelännyt sitä että juokseeko F kehää ympäröivää aitaa päin koska se tekee tuon jalkojen läpi juoksemisen ihan pirun LUJAA! Onneksi pysyi suunnilleen urillaan, hiekka vaan pöllysi kun Flow pääsi kiihdyttelemään. Ohjelman jälkeen Flow sai superkehut, leikit ja namit. Hieno mustavalkoinen tanssipartneri :)

Flown esitys

Tuloksia ja palkintojenjakoa odotellessa käytiin pienellä lenkillä. Taivas oli siinä vaiheessa tummunut aika kiitettävästi ja lopulta alkoi kuulua jyrinää. Mä en oo mikään ukkosen ystävä, itse asiassa pelkään aika lailla sellaista kunnollista ukkosmyrskyä. Palkintojenjaossa jännäiltiin ekaksi Namun tulosta ja hihii, Mamuuhan nappasi alokasluokan voiton hienoilla pisteillä ja kumalla :) Hiphei! Avoimen luokan palkintojenjaossa omaksi yllätykseksi Flow oli viides ja Hippi kolmas. Olisin kyllä ehdottomasti veikannut omiani toisin päin. Voisi jopa sanoa että olin hieman pettynyt siihen ettei omasta mielestä sujuvasti mennyttä Flown esitystä arvostettu tuon enempää ja toisaalta Hipin epävarmempi kikkailu sai korkeammat pisteet. Kirjat saatuamme repesi taivas. Vettä tuli kuin esterin sieltä joten kiireellä pakkasimme auton ja lähdettiin sadetta pakoon. Kotimatkalla tutkailtiin vielä koirien pisteitä ja aloin ihmettelemään sitä ettei Hippi olisi kumaa saanut. Tarkistettiin pisteet ja kyllä vain Hipin pisteet oikeuttivat kumaan. Soitin järjestäjille ja he sanoivatkin tuloslaskennassa olleen pientä epäselvyyttä keskiarvojen kanssa. Niinpä Hippi sai tällä ontuvalla esityksellään ekan kumansa avoimesta. Tähän tulokseen vaikutti myös varmasti tietynlainen universumin ja kauhun tasapaino sillä monesti on Hipiltä jäänyt kuma saamatta hienoillakin suorituksilla joten nyt se sitten tuli tällä tyylillä ;) Flown kuma jäi 0,66 pisteen päähän, teknisen osan pisteet eivät siis ihan riittäneet. Oma mielipide on että tuon teknisempi ei avoimen luokan esityksen tarvitsisi olla, kyllä siinä ihan tarpeeksi temppuja pitäisi olla. Mutta nämä tuomarit olivat tätä mieltä ja siihen on tyytyminen. Tärkeintä on se, että koiran tekemiseen voi olla hirmuisen tyytyväinen.


Kotimatkalla pysähdyttiin muutaman kerran ja kotona oltiin yhdentoista maissa. Olihan reissu mutta hauska sellainen, ajomatkoilla tuli naurettua ah niin alati järkeville jutuille :D Kiitos Tiina ja Namu matkaseurasta, ihan huippuhauska reissu hyvässä seurassa :)

Tänään olisi pitänyt lähteä Pandan kanssa Saloon näyttelyyn mutta päädyin nukkumaan univelkoja pois. Ei vaan olis enää jaksanut.


Tässä vielä muutama kuva kisoista, nämä Pirkko Riekin käsialaa.





Ja Tiina Harjulta muutama kuva





tiistai 4. kesäkuuta 2013

Helletreeniä


Huh, millaiset kelit pamahtivat päälle. On ainakin tarennut ulkona! Täytyy kyllä sanoa että Hippiäisen ajelu on ollut fiksuin temppu pitkään aikaan! Koirat ovat käyneet edelleen käytännössä päivittäin uimassa ja nyt Hippi jaksaa paremmin uida pitkiäkin aikoja. Helteistä huolimatta ollaan käyty suht ahkerasti treenaamassakin. Perjantaina oltiin Flown kasvattajan kanssa ottamassa LEppävaarassa pienet tempputreenit. Hippi oli jälleen hieman virtaisalla tuulella ja sääti kovasti omiaan. Harjoittelin osissa uuden ohjelman loppua jossa Hippi hyppää mun selkään ja nappaa hatusta esineen. Otin pari toistoa missä se otti ensin esineen maassa suuhun ja hyppäsi sen kanssa selkään -> sieltä luovutus ja palkka. Hipille oli taas hieman haasteellista toimia niin ettei se pystynyt pitämään kontaktia mutta lopussa alkoi temppu sujumaan varsin hyvin.

Flow treenaili erotteluja, samalta etäisyydeltä piti joko kiertää saavi tai nousta sen päälle seisomaan. Kuuntelee kyllä ihan älyttömän hyvin, kertaakaan ei tehnyt väärin. Tein vielä muutamia liikkeiden vaihtoja ja palkkailin niistä. Musiikki ei ollut matkassa joten tehtiin sitten vain tekniikkatreeniä.

Sunnuntaina matkasin Tampereelle Sallan ja westieiden kanssa treenaamaan. Päivä oli tosi helteinen ja hiekkakenttä porottavan kuuma. Hipin kanssa rakenneltiin loppuun meidän ohjelma. Hitsi, taas jäi vähän viime tippaan mutta toisaalta tää tilanne on mulle aika tuttu. Sitähän olis varmaan ihan hukassa jo Hipin ohjelma olis hyvissä ajoin valmis. Kikkiäinen periaatteessa osaa kaikki liikkeet hyvin mutta toki olisi hieman varmempi olo jos oltais päästy tekemään koko ohjelmaa useampaan otteeseen läpi. No, näillä mennään, jälleen kerran.

Flown kanssa treenasin ekaksi ohjelman läpi niin että palkkailin tutuissa kohdissa ja ohjelman uusi osa otettiin kokonaisuudessaan läpi. Flowllahan oli ekoissa kisoissa pätkäisty musiikki käytössä joten nyt otettiin kappale kokonaisuudessaan käyttöön ja kehiteltiin tähän uuteen instrumentaaliosuuteen koreografia. Näin saatiin paljon tuttua ja hieman uutta. Flown kanssa on kuitenkin tavoitteena kehässä rennosti työskentelemä koira joten edelleen tietynlainen helppous ja sujuvuus on ne ykkösprioriteetit, ei vaikeat temput. Ja jos ohjelman vaikeusaste ei riitä avoimeen niin se on sitten voivoi. F on edelleen niin nuori koira etten halua tehdä sille liian vaikeaa ohjelmaa, niitä ehtii tehdä jatkossakin kun koira saa varmuutta lisää.

Välissä treenattiin westieille uusia temppuja ja sitten pääsi Hippi vielä tekemään. Tehtiin vielä muutamia viimeisiä viilauksia ja siinä se ohjelma sitten on. Viikossa ei ehdi ihmeitä tekemään eikä mulla ole aikomustakaan treenata joka päivä joten täytyy vain itse opetella ohjelma kunnolla ja sitten käskyttää/ohjata kisoissa huolella. Helpommin sanottu kuin tehty.

Eilen oltiin Puolarmaarissa treenaamassa vaihteeksi tokoa. Flown kanssa tein ensin seuraamiset ja jäävät, sitten suoraa seuraamista jossa liikkuri käskytti pelkkää käskyä. Arvasin, että Flow alkaa jossain vaiheessa ennakoimaan noita jääviä liikkurin käskystä, nyt nytkähti paristi. Vaadin siltä seuraamista ja palkkasin ruhtinaallisesti kun alkoi taas ignooraamaan käskytystä. Tarttis vain useammin päästä väihin liikkuroituihin häiriötreeneihin.

Hipin kanssa pitkästä aikaa ruutua. Juoksi ilman sen kummempia virittelyitä suoraan ruutuun ja keskelle mutta meidän ongelma on selvästi se ettei tottele seis-käskyä vaan haluaa ensin käydä nopsasti kurkkaamassa reunamerkkiä! Sitten pysähtyy kyllä. Täytyy ottaa kosketusalusta käyttöön jotta saisi varmuutta tuohon pysähdykseen. Kaukoissa vaihtoi oikein hyvin mutta sei-maa vaihdon tekniikkavirheen takia tulee sen 1/4 koiranmittaa eteenpäin. Ongelma ei siis ole ratkennut tauon aikana taianomaisesti itsekseen, höh. Loppuaika temppuiltiin. Puun kiertoa esine suussa, nyt pitää jo tosi varmasti kisoissa käytettävää suurennuslasia eikä pudota sitä matkalla. Hyvähyvä.

Eilen kävin itsekin ekaa kertaa tänä vuonna uimassa. Vesi oli kyllä ihanan lämmintä! Flow ja Hippi uivat uskollisesti vieressä ja Panda itkee rannalla. Flowstakin tuli oikein hyvä uimari viime kesän no-menepäs-siitä-uimaan-törks-opetustyylillä, ei ottanut lainkaan itseensä niistä lukuisista järveen tuuppaisuista :P