sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Voihan helle


Jösses tätä kuumuutta. Koirat on ihan poikki ja edelleen lenkit korvautuvat uimareissuilla. Myöhään illalla/yöllä voi käyttää normilenkillä mutta on tää silti aika tukalaa aikaa koirille. No, ei näitä hellepäiviä voi loputtomiin kestää!

Tiistaina oltiin Sallan ja valkoisten kanssa treenaamassa piskipajalla, tarkoituksena oli ottaa kisanomainen suoritus. Flow oli niin tohkeissaan kun pääsi tekemään pitkästä aikaa, että siltä pääsi pieni viuh-ääni kun olin ensin hetsannut sen "kehämoodiin" :D Eka veto oli ihan katastrofi. En edelleenkään ollut itse tarpeeksi kartalla ja Flow sähläsi kun ei muutakaan osannut. lisäksi muutamat liikesarjat eivät vaan toimineet. Tämän jälkeen pidin pienen tuumaustauon, jossa mietin miten ohjelmaa voisi Flowlle helpottaa. Flowlla on niin vauhdikas ja hektinen ohjelma, että ihan turha pitää siellä liikesarjoja jotka ovat hankalia koiralle. F kyllä yrittää parhaansa jos se on vaan sille mahdollista. Tämän jälkeen otettiin uusi veto, joka menikin paremmin. Vielä pientä haparointia, mutta kokonaisuutena paljon parempi. Vaikka nämä kisatreenit menivät huonosti, näyttivät ne kuitenkin selkeästi mitkä asiat eivät vaan toimi. Hyvä, että tulivat tässä vaiheessa esille jolloin niihin pystyy vielä vaikuttamaan.



Perjantaina sain yllättävän ylityövapaapäivän joten lähdettiin vähän suunniteltua aikaisemmin Turkuun. Käytiin taas sannan ja Novan luona. Flow on niin liikkis kun se alkaa jo parkkipaikalla heiluttamaan häntää ja pitämään ihmeellistä mouruamista. Se niin tunnistaa Novan kotipihan :) Tämän jälkeen rappukäytävässä suditaan portaat vauhdilla ja oikean oven kohdalla alkaa hilliton tepastelu ja hännänheilutus. Nova on edelleen jotain niin suurta ja tärkeää Flowlle! Helteen takia pohdittiin ohjelmia lähinnä sisätiloissa videoiden parissa. Illalla käytiin vielä uittamassa koirat ja parkkipaikan vieressä treenattiin lähinnä mun askelluksia. On tää niin hankalaa, kaikki askelkuviot tuntuvat niin simppeleiltä kunnes siihen tulee koira mukaan! Jospa mä jättäisinkin Flown pois kisoista koska ilman sitä on paljon helpompi muistaa oma tekeminen :P
Lievästä onnahdelusta huolimatta on omat muuvit tehty nyt niin selkeiksi kun mahdollista. Ja Flowllakin on helpompaa kun tiedän mitä olen tekemässä.

Samalla Turun reissulla sain myös haettua Flown edustusloimen Helsittarelta. Siitä tulikin varsin hieno!

Tänään oli Hipin vuoro päästä baanalle kun lähdimme Lohjalle agilitykisoihin. Päivä oli vain niin helteinen, että jälleen kerran mietin osallistumisen mielekkyyttä. Käytin koirat uimassa menomatkalla ja ne pysyivätkin mukavan märkinä kisapaikalle asti. Halli oli onneksi viileä mutta eipä siellä pystynyt koiraansa lämmittelemään vaan se piti tehdä ulkona. Kisoissa oli myös epikset retro-sellaiset eli mukana oli kavaletit ja taukoruutu! Hetken mielijohteesta ilmoitin Flownkin mukaan kun se sattui olemaan messissä eikä rata näyttänyt niin pahalta. Valitettavasti radasta ei ole videota mutta Flow teki aina muutaman esteen kunnolla kunnes sinkosi jonnekin. Positiivisia asioita oli silti paljon. Puomi oli kahdesti ja F osasi mennä 2on2off:iin hienosti vieraassakin paikassa. Samoin A onnistui ja kepit! Kavaletit seurautin sillä eihän Flowlla ole luonnollisesti mitään käsitystä kyseisistä härpäkkeistä ja 1,5 metrin välit olisivat taatusti tuottaneet hammastikkuja jos F olisi sinne sinkaissut vauhdilla. Eka keinu oli lentokeinu mutta toinen suoritus oli hieno. Plussan puolelle siis jäätiin. Enää Flown tarttis oppia tekemään rataa ja mun tarttis oppia ohjaamaan sitä. Eli ihan hetkeen ei meitä nähdä virallisissa kisoissa, jos ollenkaan.



Hipillä eka rata oli Saviojan Annen hyppäri, oikein kiva rata! Hippi agility-terapiakoira teki oikein näpsäkän nollan mutta silti tuntui, että se ei liikkunut ihan täysiä. Eikä varmaan mikään ihme kun ilma oli mitä oli, vaikka halli olikin ihan suht mukava lämpötilaltaan. Hippi oli ihan supertohkeissaan radan jälkeen mutta päätin silti jättää toisen startin menemättä. Hipiltä puuttu ihan täysin kyky tehdä vähän vähemmillä tehoilla joten mun tehtävänä on vahtia, ettei mitään satu. Sorry Hippi, pääsit vain yhdelle radalle tänään. No can do.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti