sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Hipin koettelemukset osa 389


Hipin haimatulehdus on uusinut. Veeiiteeteeuu. Viikko sitten lauantain oltiin kisoissa -> siellä Hippi oli aivan normaali, hullu itsensä. Sunnuntaina oli innokas demokoira Janakkalan koirakerhon temppukoulutuksessa. Su-iltana oksensi kerran, ruokaa jonka mukana oli kumirouhetta JANKKin hallilta. Alkuun ajattelin, että no ehkä se söi maahan pudonneiden namien kanssa sitä rouhetta joka nyt ärsytti mahassa. Maanantaina kuitenkin vielä nieleskeli ja maiskutti jolloin ajattelin, ettei tämä ole normaalia vaan joku nyt närästää. Koira oli edelleen lenkeillä yms ihan normaali. Mutta jos jotain Hipin kanssa on oppinut niin sen, ettei asiat ole välttämättä siltä miltä näyttää. Siispä veriä tutkimaan. Pieni verenkuva, maksa- ja munuaisarvot olivat täysin normaalit joten Hippi vielä ultrattiin töissä. Mitään ihmeellistä ei näkynyt. Perjantaina tuli sitten haimatulehdusta kuvaava cPLI (canine pancreatic spesific lipase) arvo joka oli taas pahasti koholla :( Normi arvo alle 200 ja Hipillä se oli yli 600. Mulla kyllä hajoaa joku päivä pää ton koiran kanssa kun siitä ei näy mikään päällepäin. Mitä jos mä en joskus bongaa tota sen "oireilua"? Kuinkahan pahaksi tulehduksen pitää päästä ennen kuin Hippi alkaa näyttämään kipeältä?

Nyt tota ruokavaliota täytyy taas rukata vaikka olin mukamas ollut sen kanssa kovin tarkka. Pakko vaan siirtää Hippi suurimmaksi osaksi nappularuokinnalle, siinä se rasvan määrä on ainakin helpompi kontrolloida... Mälsää :( Hippi ei sairaalta tälläkään hetkellä näytä, päinvastoin meno on aika villiä. Hoitona saa taas vatsahapposalpaajaa ja hyvin vähärasvaista ruokaa. Parin kuukauden päästä kontrolloidaan verinäytteet ja sen jälkeen tämänkin arvo pääsee loppuelämän säännölliseen kontrolliin.

Flown koiratanssitreenit ovat olleet pelottavan vähäiset. Muutettuja kohtia olen treenaillut lenkillä pienissä erissä mutta ohjelma on tehty viimeksi toukokuussa Ruotsissa! Huomenna olen vihdoinkin menossa piskipajalle treenaamaan, täytyy ottaa ohjelma kertaalleen läpi ja sitten se on siinä. Ensi lauantaina on Janakkalassa kisat jossa näkee vähän mitkä asiat tökkivät ja sen jälkeen onkin ne pari viikkoa aikaa yrittää korjata se mikä korjattavissa on ennen Norjan PM-kisoja. Mua oikeasti välillä hävettää kertoa kuinka surkeasti me tätä lajia treenataan.

Torstaina Flow pääsi taas Sennin agilitytreeneihin. Tällä kertaa Flow oli oikeasti tosi hyvä. Teki hienoja pätkiä vaikka puolikas halli on sille tosi pieni tila. Siitä oli oikeasti apua, että sille huomautti sellaisesta aivottomasta rallailusta jossa se vaan juoksee ympäriinsä. Sen jälkeen Flow on selvästi terästäytynyt ja keskittyy paremmin tekemiseen. Mä oon ollut sille aivan liian kiltti ja katellut naureskellen kun toisella on niiiiin kivaa juoksennella aivoton ilme naamallaan.

Tänään oli jännä päivä kun korkattiin viralliset agilitykisat Flown kanssa. Olin ilmoittanut Flown kahdelle agilityradalle sillä ajattelin kontaktien tuovan hieman hallintaa tekemiseen. Tuomarina oli Petteri Kerminen ja hän olikin tehnyt ihan superkivat 1-luokan radat! Tällaisia ykkösten ratojen pitäisi olla! Tottakai näissäkin oli omat hankaluutensa mutta noin pääpiirteittäin radat olivat suoritettavissa kokemattomankin koiran kanssa. Eka rata lähti hyvin liikkeelle. Kepit Flow haki hyvin vaikka vauhti oli putkesta tullessa kova. Keppien jälkeisillä hypyillä Flow meinasi lähteä laukkaympyrälleen joten jouduin hieman koukkimaan sitä puomille eikä sinne meno ollut kauhean sujuva. Puomin kontakti oli hieman hidas, Flown kanssa ei olla vielä treenattu kohtia missä joko olen valssaamassa tai otan sivuetäisyyttä yhtään. Tässä taas huomaa kuinka paljon erilaista treeniä onkaan vielä treenilistalla. Puomin jälkeisen hypyn Flow ohitti jostain kumman syystä vasemmalta. No, näitä sattuu. A:lle tultaessa Flow oli saanut niin kauhean vauhdin ettei ihan pystynyt pysähtymään kontaktille vaikka yritystä oli. Vielä loppusuora ja niin päästiin hengissä maaliin!

Toka rata oli myös tosi kiva, tykkäsin. Alku oli ehkä hieman haasteellinen, lähinnä pienenkin kaarratuksen jälkeen tuli kulma puomille hieman huonoksi. Flowllakin lipesi yksi jalka ylösmenolla mutta ei onneksi pudonnut puomilta. Kontakti oli nyt nopeampi mutta seuraava hyppy alitettiin... Flown kanssa on treenattu ihan äärettömän vähän rataa kuin myös jatkoa kontakteilta ja se nyt näkyi näissä kisoissa. Treenilista vain kasvaa. A:kin oli parempi mutta sen jälkeisellä suoralla ei Flow oikein osannut enää hakea vikaa hyppyä. Tai oli kyllä menossa mutta kun käännyin hieman liian aikaisin, kurvasi se mun luokse. No hyllyhän meillä oli jo esteen alituksen takia joten en tätäkään korjannut vaan jatkettiin kepeille. Plussaa oli molempien ratojen kepit. Ja Flowlle on ollut vaikeaa kepittää loppuun jos putki on ollut edessä mutta nyt malttoi loppuun asti. Loppusuoran keinulla vietettiinkin sitten tovi, kolmas kerta vasta toden sanoi ja Flow tajusi pysähtyä. Olipas hankalaa.
Mutta noin yleisesti ottaen Flown kanssa oli kiva kisata ja kunhan ollaan vähän lisää treenattu niin ei muuta kuin uusiin kisoihin :) Ja rimoja tuli alas vain yhdet per rata, hämmentävää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti