tiistai 27. lokakuuta 2015

Kotiläksyjä


Meillä on kotiläksy! Lauantain Vappu Alatalon koulutuksesta tuli tehtävänanto jossa uutta ohjelmaamme pitää treenata joka päivä. Suurimmalta osin itsekseen ilman koiraa mutta myös Flown kanssa. Vappu piti maajoukkueelle psyykkisen valmennuksen koulutusta joka olikin todella hyvä setti. Tuli paljon ajateltavaa. Nyt olen ryhdistäytynyt ja oikeasti tehnyt jotain joka päivä. Paitsi tänään vähän vähemmän mutta silti edes vähän!

Sunnuntaina olin hallilla ja testailin pätkiä musiikin ja koiran kanssa. Vielä ohjelmasta puuttuu pätkiä mutta on sitä yli puolet valmiina. Tästä siis lähdetään. Mullahan on nyt uuden työn ansioista maanantait vapaita joten eilen pääsi päivällä treenaamaan piskipajalle lämpimään. Mun pitäis treenata vielä ihan tosi paljon ilman koiraa jotta käskytyksen saisi selkärankaan. Turha ottaa koiraa mukaan musiikkitreeneihin kun oma käskytys on luokkaa ööööö. Vähemmästäkin menee koiralla pasmat sekaisin.

Liikkeistä Flown edessä kävely vaatii edelleen suoristamista, F kun lähtee tosi helposti kävelemään vinoon vasemmalle. Oon yrittänyt treenata tätä esim. seinän vieressä mutta Flowta alkaa helposti ahdistamaan kaikki tuollaiset sivuesteet. Otin myös kosketuskepin avuksi ja sillä kulkulinja saatiin paljon paremmaksi. Tuo vinoon kävely on aika hassua koska Flow tietää jo tosi hyvin front-asennon ja siinä se seisoo ihan suoraan. Kertoo vain sen, että liike ei ole vielä ihan satavarma Flowlle. Tämä siis tehotreeniin apuvälineillä helpotettuna. Meillä on ohjelmassa rekvisiittana keppi jota Flown pitää välillä kantaa ja välillä kiertää tai hypätä yli. Tässähän onkin sitten eroteltavaa Flowlle koska sehän haluaisi vallan napata siitä kepistä kiinni, myös silloin kun se yli pitäisi hypätä. Eli työsarkaa riittää jokaisella osa-alueella.

Kellojen siirron ansiosta tulee pimeää ihan hetkessä! Onni on tehokas otsalamppu joka valaisee puoli metsää kerrallaan.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa


Jopas ollutkin hiljaista blogin puolella. Muuttuneet työkuviot ovat vieneet ylimääräisen ajan (ja energian) mutta ehkä tää tästä taas lähtee rullaamaan! Toisaalta eipä tässä ole ihan hirmuisesti mitään tehtykään joten vähänlaisesti on ollut mitään päivitettävää. Lokakuu on ollut kelien puolesta kyllä aivan mahtava, aurinkoisia päiviä on ollut yllinkyllin! Harmi vaan, että mun uusvanha kameranrunko sanoi myös sopimuksensa irti. Käytetyn hankkimisessa on tietty aina riskinsä mutta kyllähän se aina vähän vetuttaa. Tai aika paljonkin.

Koirat ovat viettäneet sänkipeltolenkkien täyttämää syksyä. Treenaaminen on ollut hyvin vähäistä, jotain pientä joo muttei mitään järkevää. Dio osaa tulla hienosti suoraan eteen istumaan niin vasemmalta kuin oikealtakin puolelta, tätä kun on helppo treenata lenkeillä. Nyt sille on selvästi tullut myös pieni kukkoilukausi, vastaantulevat koirat ohitellaan häntä niin kovin pörheänä ja pystyssä. Tänään sille tuli mittariin myös 10 kuukautta joten onhan se toki jo iso tyttö.





Flown uutta ohjelmaa on rakenneltu hiljaksiin. Kohtahan tässä tuleekin kiire, mikä nyt ei ole ehkä yllätys kenellekään. Tän ohjelman tekeminen, tai ylipäätään uuden ohjelman, on ollut sellaista tervassa kävelyä joten pidempi tauko tulee taitaa tulla suunnitelmiin jahka noista tulevista kisoista on jotenkin luovittua läpi. Kävimme Turussa kimppatreeneissä kolmisen viikkoa sitten jolloin ohjelman runkoa kasailtiin, harmikseni en ottanut kameraa mukaan joten nyt olen onnellisesti unohtanut osan suunnitelmista! Todella typerää mutta ei voi mitään. Ihmisen kovalevy on rajoitettu.







Lauantaina oli rallytokokisat Riihimäellä jonne pääse sekä Hippi että Flow. Rata oli helpohko mutta Hippi oli jotenkin kuutamolla, suoritusvuoromme oli toisena joten en ehtinyt ehkä tarpeeksi paljon tehdä sen kanssa asioita ennen rataa. Jouduin melkein jokaisella kyltillä varmistamaan katseella että Hippi tekee jotain. Nuo hallikisat eivät ole sen juttu. Yhden kyltin uusin kun Hippi tuli aivan vinoon istumaan. Ei se toki paljon paremmin tullut toisellakaan yrityksellä mutta sitä en enää uusinut vaan annoin mennä sormien läpi. Yksittäisiä pisteen vähennyksiä tuli sieltä sun täältä mutta saimme silti 91 pistettä kasaan. Tämä oli Hipille kolmas hyväksytty avoimesta joten sille RTK2 kuitenkin tästä räpellyksestä!



Flow oli vuorossa toiseksi viimeisenä joten välissä ehdin hieman jumpata sen kanssa radan liikkeitä. Alun suora oli sille haasteellinen koska kävelimme hyppyä kohti mutta sitä ei siinä vielä suoritettu. Flowhan jää helposti tuijottamaan hyppyesteitä. Tämä ei onneksi aiheuttanut sen suurempaa ongelmaa ja muutenkin rata meni nätisti. Yhdellä kyltillä ei Flowkaan ollut ihan mukana vaan teki vinon perusasennon. Tästä meni -1 mutta muuten ei vähennyksiä tullut joten radalta 99 pistettä ja luokkavoitto.



Nyt täytyisi Flowlle saada vielä se kolmas hyväksytty jostain niin pääsisi kokeilemaan voittajaluokkaa. Hippi jää tauolle ja kisaan sen kanssa sitten kun päästään taas ulkokentille.

Ai niin, Doggyrun-tapahtumasta löytyi upeita Yasmin Eklundin kuvia joita sain luvalla blogiinkin laittaa ihasteltavaksi :) Flowlla on kyllä varsin kahjo ilme työskennellessä! Kaikki allaolevat kuvat ovat siis Yasminin käsialaa.