keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Tämä on lomaa!


Tänään oltiin Sadun ja shelttien kanssa uittamassa koiria aivan ihanan järven rannalla. Ranta oli pitkään sopivan matala joten kameran kanssa pystyi menemään varsin pitkälle ja kuvailla veteen ryntääviä koiria. Ehkä hieman hasardia ja jännittävää (kameran puolesta siis). Koirat viettivät järvessä melkein pari tuntia joten lopputuloksena oli äärimmäisen väsyneitä otuksia.







Dio jälleen kerran yrittämässä hukuttaa Flow-parkaa...










Se ilme kun kaveri vie kylmästi kepin suusta. Itse ilkimys tuo Piio!


Siellä se Flow jossain on.


Iloinen lenkkiseurue


Eipä oikein voisi paremmin lomapäivää viettää, kiitos Satu seurasta!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lomalomaloma


Johan se kauan odotettu kesäloma vihdoin alkoi! Koko kesä mennyt vähän niinkuin lomaa odotellessa joten nyt voi kesä alkaa kunnolla! Pari viikkoa sitten olin koira- ja talovahtina kun kaveri lähti perheineen ulkomaille. Laumana oli Jos, Hedda ja Lassepentu sekä 8 kania.






Innokkaita apulaisia oli aina tarjolla kun kävin ruokkimassa kanit.


Dio oli ihan tuhannen villinä noiden kanien kanssa. Se pääsi kerran vahingossa aitaukseen juoksuttamaan kaneja ja siitäkös se taas innostui. Tämä yksi kani, Silverpilen, olisi mieluusti vetäissyt Dioa kuonoon joten pidin ne visusti erillään.



Hoitoviikon lopulla tuli vielä Lassen Skippo-veli kylään joten vilskettä riitti.


Onneksi pennut myös väsyttivät toisiaan tehokkaasti ja nukkuessaan olivat varsin miellyttäviä ;)


Viime sunnuntana oltiin Tuomarinkartanossa näyttelyssä. Flow ja Hippi pääsivät kehään. Harmillisesti Flow oli niin kapisen näköinen kuin vain olla ja saattaa, se pudotti kaiken karvansa sopivasti ennen näyttelyä. No eipä se puuttuva turkisto ollut suurin ongelma, tuomari ei oikein löytänyt mitään hyvää mustavalkoisesta. Onhan se tuollainen vähän silakkamallinen tyyppi mutta ei se estä Flowta olemasta silti maailman paras ja kaunein bc. Laatuarvostelusta H eli helvetin hyvä!


Tämän jälkeen sitten odoteltiin ja odoteltiin. Shelttien tuomari oli äärimmäisen hidas, Ja päivä oli äärimmäisen kuuma joten kävin kastelemassa koiria vesihanan alla moneen otteeseen ja käytiin välillä istuskelemassa sivussa varjossa. Hippi pääsi kehään vasta kolmen jälkeen ja vetskut olivat nopeasti arvosteltu. Kaikki kolme saivat ERIn ja Hippi oli näistä kolmas. Arvostelu oli aika samanlainen mitä muutkin koirat olivat saaneet: 10,5 years. Sweet expression. Nice neck and shoulders. Good tailset (hahahaaaa, häntähän ei ollut hetkeäkään alhaalla vaan Hippi liputti ihan huolella). Good angulations. Good coat colour and texture. Moves well."
Hippi on ilmoitettu Porvooseen ensi lauantaina mutta tuon näyttelypäivän jälkeen alkoi näyttelytouhu jälleen kyllästyttämään. Koko päivä menee hukkaan ja sitten Hippi pääsee muutamaksi minuutiksi kikkailemaan kehänauhojen sisäpuolelle. Plääh.
Perjantaina ja sunnuntaina on rallykisat joten ehkä koirat haluais vaikka viettää uimapäivän lauantaina, varsinkin jos on näin kuuma.



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Aina kun flippaan, mökä on irti


Kuten viimeksi kirjoitin, on Hipin hyvä vire kuin veteen piirretty viiva. Joskus se on hyvä, joskus se ei ole niin hyvä. Simple as that. Tänään Hangon rallytokokisoissa Hippi vähän taas flippasi. Päivä oli kuuma joten lähdin kisapaikalle ajatuksena ehtiä uittamaan koirat jossain ennen startteja. Sainkin ilmopisteestä hyvät vinkit upeeseen rantaan joten ei muuta kuin koirat mereen.





Kävin nappaamassa kuvan radasta joten rannalla oli aikaa tihrustella kylttejä ja tehdä valmiiksi sotasuunnitelmaa. Rata näytti kivalta, ei mitään ihmeellistä.



Kun tulimme takaisin, olikin melkein heti rataantutustuminen sillä kaikki kisaajat olivat paikalla ja aloitusta aikaistettiin hieman. Kävin pikaisesti radan läpi ja sitten Hippiä seurauttamaan. Eka lähtöpaikka ei välttämättä ole Hipille se kaikkein parhain sillä se kuitenkin tarvitsee suht pitkän "lämmittelyn" ennen omaa vuoroaan. Ajattelin, että helteinen päivä veisi hieman pois Hipin intoa mutta olin taas niin kovin väärässä, Hippi oli varsin veikeällä ja innokkaalla tuulella. Alku menikin ihan ok, pientä näpsimistä ja hyppelyä mutta muuten Hippi teki varsin hyvin kunnes tuli juoksua oikealla puolella seuraten. Siitäkös Hippi riemastui ja sitten alkoi möykkääminen. Jouduin uusimaan normaaliin vauhtiin palaamisen koska Hippi puri lahjetta ja vaihtoi puolta. Uusimisen jälkeen Hippi huusi loppuradan, hän vähän flippasi. Käytösruutu oli istuminen vasemmalla puolella ja siihen Hippi onneksi rauhoittui. Tässä kootusti radan virheet: 3. 270 oikealle -1 kontr, 4. hyppy -1 ov, 9. -1 kontr, 12. mol. täyskäännös vas. -3 tvä, 14. käännös vasempaan -3 tvä, 15 normaali vauhti -3 uusiminen + -3 hau, 18. oikealta eteen -3 hau, maali -3 hau. Lisäksi kokonaisvaikutuksesta -2 haukkumistesta. Kommenttina: Vähennys koiran ääntely, sujuva kokonaisuus.



Flow starttasi vikana joten hain sen autosta vasta paria koiraa ennen, ettei vallan hyytyisi helteessä. F olikin radalla todella virtaisa eikä tuntunut yhtään löysältä! Jähmeilyä ei ole ollut nyt pariin vikaan kisaan, mahtavaa! Flow teki ihan hirmuisen varman radan jossa vähennettiin kyltillä 10 -1 kontr ja vikalla kyltillä -1 kyl kun F vähän osui kylttiin. Mutta muuten niin iloista ja reipasta menoa, Flow jopa vähän hyppeli oikean puolen seuraamisissa ja sitä se kyllä saa tehdä :)



Palkintojenjaossa Hippi tuli toiseksi 77 pisteellä ja Flow voitti 98 pisteellä, muita hyväksyttyjä tuloksia ei luokassa tullutkaan!

Palkinnoksi lähdettiin vielä uudestaan upealle rannalle kirmailemaan, koirat niiiiin nauttivat!









Dio yrittää työntää Flowta liikkeelle :D


Viisas shetlantilainen <3













Taitavat <3

Hanko on kyllä ihan mahdottoman kaunis kaupunki, noi rannat on jotain niin hienoa. Täytyy ehdottomasti tehdä vielä toinen reissu sinne tänä kesänä. Ja huomenna Karjaalle Hipin kanssa! Saas nähdä miten häntä pysyy kurissa tohkeilijalla!