keskiviikko 31. tammikuuta 2018

HTMää

Flown HTM-treenit ovat olleet varsin Dr Jekyll & Hyde-tasoa. Välillä tuntuu, että homma alkaisi oikeasti toimimaan ja välillä tulee taas niitä ahdistuskohtauksia. Sen huomasin, että positionvaihdot ovat Flowlle haasteellisia. Siis positiosta toiseen. Kun treenaa yhtä positiota kerrallaan, tekee se hyvällä mielellä hommia. Sitten kun ottaa vaihtotreeniä, iskee Flowlle epävarmuus. Äääää, onko se oikeasti tämä? Ehkä olen treenaillut liikaa helpoissa olosuhteissa noita yksittäisiä positionhakuja niin, että olen itse paikoillani. Jospa Flow ei kuitenkaan oikeasti osaa kaikkia positioita pelkällä käskyllä, vaan olen antanut sille kuitenkin jotain ylimääräisiä apuja? Etenkin oikean puolen seuraamisessa olen kaivanut paljon sitä jalkaan painamista. Se tuntuu olevan Flown mielestä hauskaa ja tuollaista pientä röyhkeyttä se seuraamisiin tarvitseekin. No sunnutaina olisi tavoitteena ahdistumaton koira.

Hippiä sen sijaan ei pahemmin ole ahdistanut. Ollaan tehty sen ohjelmaa läpi muutamia kertoja ja sehän vain seuraa koska se on niin siistiä. Vähän kitisee mennessään koska on kuitenkin Hippi mutta muuten on tehnyt älyttömän hyvin. Tämähän ei tokikaan kerro mitään siitä, mitä se meinaa sunnuntaina tehdä mutta ainakin teoriatasolla ohjelma saattaa luonnistua suunnilleen sellaisena, kun se on suunniteltu. Otin Hipille sen oman vanhan musiikin ja lisäsin siihen vain aikaa. Nythän se on noin kaksi minuuttia pitkä joten saapi luvan riittää avoimeen luokkaan. Onneksi tuossa ohjelmassa on niin paljon tuttuja elementtejä ettei pienen shetlantilaisen päätä ole tarvinnut ihan kokonaan pyöräyttää sekaisin. Uudet pätkät ovat aika selkeitä joten niissäkään ei pitäISI olla mitään ylitsepääsemätöntä. Tosin koirille tulee lauantaina tylsä päivä kun toimin kisoissa koetoimitsijana joten se saattaa vähän kuumottaa ainakin Hippiä. Sunnuntain kisat alkavat meidän osalta onneksi vähän myöhemmin joten silloin ainakin ehtii lenkittää koirat hyvin aamulla.

Väsynyt otus


Dio tykkää nukkua pää tyynyllä, luonnollisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti